RAKKAUDESTA NAMIBIAAN JA LÄHETYSTYÖHÖN

Viime viikolla kehotin blogissani laatimaan luetteloa oman elämän onnellisista muistoista. Noudatin omaa kehotustani ja mieleeni kohosi onnellinen matka Namibiaan. Namibia oli ollut bucket-listallani kauan, mutta en uskonut sinne kuitenkaan koskaan pääseväni. 

Olin jo lapsena kuullut paljon Ambomaasta pyhäkoulussa ja koulussa. Kävin kouluni aikana, jolloin henki oli kristillinen ja jokainen päivä aloitettiin aamurukouksella, jolloin keräännyttiin juhlasaliin. Meidät vietiin koulusta lähetysnäyttelyyn. Ainoa asia, jonka vielä näyttelystä muistan, oli Martti Rautasen käyttämä teline, jossa oli kehikon koukuissa suomen ja ndongan kielisiä sanoja. Aikuisena uskoontuloni jälkeen lähetysjuhlilla kuulin lisää Ambomaasta joka oli osa Namibiaa. Namibian  itsenäistyminen tuli rukouslistalleni vuosikausiksi. 

KUN LÄHETYSTYÖ NAMIBIAAN ALKOI

Martti Rautanen oli Suomesta lähtenyt ensimmäinen lähetystyöntekijä. Rautasen kanssa yhtä matkaa lähti Ambomaalle toinen ensimmäiseltä lähetyskurssilta valmistunut. Hän oli Pietari Kurvinen, jonka ura Namibiassa jäi seitsemän vuoden pituiseksi. Sen seitsemän vuoden aikana ei ketään kastettu kristityksi. Ensimmäinen ambomaalainen, joka kastettiin oli Kurvisten kasvattitytär, joka kastettiin Suomessa. Varsinaisesti ensimmäinen lähetyskaste tapahtui kaksitoista vuotta sen jälkeen, kun Kurvinen ja Rautanen olivat aloittaneet Ambomaalla kertomaan Jeesuksesta.

KURVISET

Pietari Kurvinen oli syntynyt Ilomantsissa köyhään perheeseen. Hän kävi vain kiertokoulua ja joutui jättämään senkin kesken. Hänellä oli kuitenkin vahva kutsumus, joka sai miehen hakeutumaan Suomen ensimmäiselle lähetyskurssille Helsinkiin. Kesälomien aikana hänen kerrotaan rahan puutteen takia kävelleen Helsingistä Ilomantsiin. Kiinnostuin Kurvisesta, koska hän oli kentältä paluun jälkeen toiminut Evankeliumiyhdistyksen saarnaajana ja asunut kaksi vuotta (1889-1991) Forssassa ja toiminut Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneen saarnaajana. Sinä aikana täällä oli voimakas herätys ja Forssa Yhtiön työläiset veisasivat tehdassaleissa ruokatunnilla Siionin kannelta ja virsiä. Forssassa ei ollut kirkkoa, koska Forssa oli Tammelan sivukylä. Kirkonkylään oli matkaa kymmenisen kilometriä, mutta Forssassa oli rukoushuone ja vireää hengellistä elämää.

Isäni vanhemmat asuivat aikoinaan Forssassa kymmenen vuotta ja pitivät täällä kauppaa. He olivat muuttaneet tänne huhtikuussa 1891. Aloin kiinnostua Kurvisen asuinpaikasta. Rippikirjasta kävi ilmi, että Kurviset olivat asuneet isovanhempieni naapurustossa Kuhalan kylän Tölöllä. He tosin muuttivat täältä pois Tampereelle pari kuukautta sen jälkeen, kun isovanhempieni kauppa oli avattu. On hyvin todennäköistä, että he olivat asioineet heidän kaupassaan. Joka tapauksessa syvästi uskovainen ja avarasti ajatellut mammani oli varmaankin kuullut Kurvisen puheita rukoushuoneella, vaikka hän ei evankelisiin kuulunutkaan – ainakaan myöhemmällä iällä.

Rippikirjaan merkityt lapset selviytyivät aikuisiksi ja kaikki saivat Suomessa hyvän koulutuksen. Ambomaalla syntynyt Pietari Tobias kuoli vauvana ja myöhemmin pian Suomeen muuton jälkeen syntynyt tyttövauva kuoli myös pienenä. 

RAUTASET

Rautasen kodin pihapiirissä on aidattu alue, johon rautaisin ristein merkittyihin hautoihin on haudattu Martti Rautanen ja hänen perheenjäseniään (kuva alla).

Alla oleva museoviraston kuva on otettu Rautasten kotiloman (1891-1892) aikana.  Kuvassa olevat lapset elivät aikuisiksi. Papiksi opiskellut ainoa poika Reinhold ja naimattomaksi jäänyt nuorin eloon jäänyt lapsi Johanna kuolivat aikanaan Ambomaalla. Aikaisemmin siellä oli kuollut  esikoispoika viisivuotiaana ja nuorin tytär seitsemänvuotiaana. Martti ja Frieda kuolivat myös Ambomaalla.

LUOPUMISIA

Monien alkuaikojen lähetystyöntekijöiden suurin uhri liittyi lapsiin. Monet lapset kuolivat trooppisiin sairauksiin tai joutuivat eroon perheestä sisäoppilaitoksiin tai jätettiin vuosikausiksi Suomeen kouluun ja sukulaisten hoiviin. Hyvä ystäväni ja Forssan nimikkolähetti Pirkko  oli perheineen Japanissa lähetystyössä ja sanoi, että ainoa uhri, minkä hän on tuntenut antaneensa lähetystyölle on se, että lapset kävivät koulua suomenkielisessä sisäoppilaitoksessa ja pääsivät kotiin vain kahden viikon välein. Myös ystäväni ja entinen Namibian lähetti Kirsti suri sitä, että pojat joutuivat käymään koulua sisäoppilaitoksessa kaukana Swakopmundissa. 

Miltä mahtoi tuntua varhaisten vuosien lähetysäideistä heidän antamansa uhri. Onneksi oli niitä, jotka kuitenkin lähtivät. Onneksi Afrikassa lähetystyö myös kantoi hedelmää. Afrikassa arvioidaan olevan yli 600 miljoonaa kristittyä ja määrä kasvaa n. 10 miljoonalla vuosittain. Vuonna 2013 Namibian asukkaista 87,9% oli kristittyjä.

SHAMENAN PERHE

Vuonna 1981 julkaistiin Kirsti Ihamäen haastattelujen pohjalta kokoama kirja "Perheemme ja Namibian ja tähden". Se kertoi Shamenan perheen tarinan ja sitä kautta Namibian tarinan. Luin sen ja olin myyty. Maassa hallitsi vielä silloin Etelä-Afrikka ja apartheidpolitiikka. Perheen vanhemmat Magdalena ja Erastus olivat kasvaneet kristityissä kodeissa. He olivat opettajia ja kannattivat maan itsenäistymistä. Erastus oli joutunut toimintansa takia vankilaan ja lopulta hän pakeni Namibiasta. Vaimo Magdalena oli huolissaan maansa naisten asemasta ja apartheidista ja kirjoitti YK:lle asiasta. Siitä seurasi miehittäjän viha ja myös Magdalena joutui pakenemaan maasta välttääkseen vankilan. Magdalena ja Erastus saivat turvapaikan Romaniasta ja opiskelivat siellä. Myös vanhin tytär Martha seurasi heitä Romaniaan. Viisi nuorempaa lasta jäi Namibiaan. Erastus opiskeli Romaniassa lakimieheksi ja Magdalena opiskeli myöhemmin Suomessa Tampereen yliopistossa, mutta sairastui ja kuoli keski-iässä. En tavannut häntä henkilökohtaisesti ja ilahduin, kun löysin englanninkielisestä opetusalan lehdestä muistokirjoituksen, jonka alku oli luettavissa:

Vahva lempeä nainen - muistokirjoitus Magdalena Shamenalle

Suremme naisaktivistiveteraani Nahambo Magdalena Shamenan kuolemaa. Hän kuoli yllättäen 22. 1. 1997. Monet meistä tunsivat Meme Magdalenan, joka oli entinen Namibian kirkkojen neuvoston (CCN) Women's Deskin koordinaattori. Heike Becker kertoo tästä poikkeuksellisesta namibialaisesta naisesta.

Kaikki, jotka tunsivat Meme Magdalenan, muistavat tätä lempeää, vahvaa naista kiitollisuudella ja suurella kunnioituksella. Hän oli kulkenut pitkän tien lapsuudestaan Owambossa, mutta kaikista saavutuksistaan huolimatta hän pysyi aina nöyränä.

Nahambo Magdalena Shamena syntyi 6. syyskuuta 1934 Onethindissa lähellä Ondangwaa. Isänsä kuoleman jälkeen hänen äitinsä muutti lasten kanssa Ongwedivaan, jossa nuori Magdalena aloitti koulunkäyntinsä. Myöhemmin hän kävi luterilaisen lähetysjärjestön tyttökoulua Engelassa. Vuonna 1953 Magdalena aloitti opettajaopinnot ja valmistui kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1959 hän meni naimisiin opettajakollegan Ndeulimane Erastus Shamenan kanssa. Kuten monet muut opettajat, he olivat kriittisesti tietoisia mustien namibialaisten huonosta koulutuksesta tuolloin ja joutuivat sen seurauksena konfliktiin Etelä-Afrikan siirtomaaviranomaisten kanssa.

Kun lähetysseura perusti ylioppilastutkintoon johtavan lukion, jossa myös Erastus opiskeli, eteläafrikkalainen valkoinen koulutarkastaja ilmoitti mielipiteensä:

Te, joka olette aloittanut mustien opettamisen kohti tuota päämäärää, ettekö tullut ajatelleeksi, että mustat on luotu niin, ettei heille ole annettu järkeä. Eivät sellaiset ihmiset pysty ajattelemaan. Saatte olla varma, ettei yksikään oppilaistanne läpäise loppututkintoa. Eivät edes kaikki valkoiset, jotka olemme kuitenkin luodut erilaisiksi, valitse tuota tutkintoa. Kyllä yliopistoon pääsee muittenkin tutkintojen jälkeen. Miten luulette, että nämä ihmiset, jotka luonnostaan ovat vailla järkeä eivätkä pysty käsittämään tuollaiseen tutkintoon tarpeellisia asioita, miten voitte kuvitella heidän selviävän siitä.

"Marjatta Elonheimo oli yksi Lähetysseuran 1960 perustaman Oshigambon oppikoulun opettajista. Muilla kuin valkoisilla ei siihen aikaan ollut juuri mahdollisuutta koulutukseen Namibiassa. Oshigambon lukio on nykyisin yksi maan parhaita kouluja. Koulun on käynyt moni Namibian päättäjistä ja muista yhteiskunnallisista vaikuttajista. Kuva Lähetysseuran kuva-arkisto"

80-luvulla minusta tuli seurakuntaamme vapaaehtoinen lähetyssihteeri. Sain ilokseni kuulla, että seurakuntamme oli päättänyt alkaa tukea Shamenan perheen Naita-tyttären tulevaa opiskelua. Hän halusi hammaslääkäriksi. Naita kertoi, ettei hänen lapsuudessaan Namibiassa ollut hammaslääkäriä  ja hän joutui seuraamaan, kun hänen isoäitinsä kärsi tuskallisesta hammassärystä eikä saanut apua. Naita oli päättänyt, että hänestä tulee isona hammaslääkäri, ja sitten hän voi auttaa ihmisiä. 

Tapasin Naitan isän Erastuksen Forssassa. Hän kertoi, että toivoi tyttären voivan opiskella joko Englannissa tai USA:ssa, ettei hänen tarvitsisi opiskella uutta kieltä. Taloudellisesti se ei kuitenkaan ollut mahdollista, vaikka useampi seurakunta tuki heitä. Olin rukoillut vuosia Namibian itsenäistymisen puolesta, mutta Erastuksen kanssa keskustellessa tajusin, että se oli ollut epäuskoisen rukousta. Kun Erastus sanoi, että on varma asia, että Namibia on joskus itsenäinen, huomasin ajattelevani: "Sitä en usko".

Myöhemmin sain pitää Naitaa vieraana kodissani. Hän oli ollut jo Suomessa muutamia kuukausia. Tunnustan, että epäilin hänen mahdollisuuksiaan suoriutua hammaslääkäriopinnoista lähinnä kielen takia. Hän vietti ensin vuoden kansaopistossa ja oppi siellä suomen kielen niin hyvin, että pääsi tiedekuntaan ja valmistui hammaslääkäriksi ja aloitti työt Namibian pääkaupungissa Windhoekissa ja perusti sinne myöhemmin oman klinikan.

ITSENÄINEN NAMIBIA

Namibia oli minulle rakas maa ja on edelleen esirukouskohde. Martti Ahtisaaren taitavuus rauhansovittelijana vaikutti osaltaan Namibian itsenäistymiseen vuonna 1990. Se tuntui uskomattomalta. lisäsin Namibian Bucket-listaani, mutta en kuvitellut sinne pääseväni. 17 vuotta myöhemmin luin lehdestä ilmoituksen, että minulle tuttu entinen lähetyslääkäri, joka oli tehnyt lähetin uransa Namibialaisessa sairaalassa, lähtee vaimonsa kanssa viemään turistiryhmää Namibiaan. Muuten hieno juttu, mutta minulla ei ollut yhtään rahaa. Aina aikaisemmin olen säästänyt matkarahat etukäteen. Mutta tilanne tuntui niin houkuttelevalta, että marssin pankkiin ja sain matkarahat lainaksi. Olin osa-aikaeläkkeellä ja sain järjestettyä kaksi viikkoa eläkepäiviksi ja unelmasta tuli totta.

Ensimmäisenä päivänä meillä oli tilaisuus vierailla suurlähettilään luona, jonne oli kutsuttu myös  Windhoekissa asuvia suomalaisia. Siellä meillä oli Naita Shamenan kanssa sydämellinen jälleennäkeminen. Tutustuin siellä myös hänen vanhempaa sisareensa Marthaan, joka oli lääkäri.

 Tapasimme matkalla eri tilaisuuksissa matkanvetäjiemme lähetysvuosina saamia tuttavia, joista monet olivat päässeet vastuulliseen asemaan itsenäisessä Namibiassa. Erastus Shamena oli palannut takaisin Namibiaan ja hän sovitteli yhteen eri heimojen "lainsäädäntöä" nuoren valtakunnan uuden lainsäädännön kanssa.

Afrikkalainen elämäntapa hyvine ja huonoine puolineen tuli matkalla tutuksi. Yksi huono puoli oli turvallisuusuhat. Suurlähetystökin oli korkean aidan ja piikkilangan takana. Minulta kiellettiin juoksulenkit ympäristössä. Alkumatkan ajan oli turvallista juosta vain hotellien pihoilla. Siellä sitten vedin aamulenkkiä juoksemalla hotellien ympäri turvallisesti aitojen ja hälyttymien suojassa. Oli matkaseurueessa toinenkin  hotellien ympäri juoksija. Kun pääsimme Pohjois-Namibiaan, kysyin matkanjohtajalta, voiko siellä juosta yleisillä teillä. Hän totesi, että voi, mutta ihmiset kyllä ajattelevat, että mitähän se on varastanut, kun se juoksee pakoon. 

Siihen aikaan Afrikassa aids-ongelma oli valtava, eikä lääkinnällinen puoli ollut kunnossa. Namibiassakin oli paljon aids-orpoja. Pohjoisen ongelma oli se, että sieltä käytiin matkatöissä etelässä ja elettiin erossa perheestä. Elämäntapa toi mukanaan irtosuhteita ja HIV-tartuntoja, jotka sitten tartutettiin kotona käydessä vaimoille. Kun molemmat vanhemmat kuolivat, moni vanha isoäiti joutui hoitamaan kodissa isoa lapsenlapsilaumaa. Aids-asiaa yritettiin piilotella, eikä sitä ilmoitettu kenenkään kuolinsyyksi. Puhuttiin vain keuhkokuumeesta tai keuhkosairaudesta. Sinä aikana kun olimme matkalla tapahtui ensimmäisen kerran, että erään johtavassa asemassa olevan miehen poika kuoli ja muistokirjoituksessa sanomalehdessä kerrottiin, että kuoleman syy oli aids. 

Kerran kun aterioimme ravintolassa, sinne tuli iso joukko poikia. He aloittivat ruokailun reippaalla laululla. Ihmettelimme heidän hyvää käytöstään. Kaikilla oli päällään samanlaiset t-paidat. Uteliaisuuteni heräsi ja jututin poikia. Hyvän käytöksen taustat selvisivät. He olivat kristittyjä poikia, jotka olivat mukana aidsin vastaisessa kampanjassa. 

Paitaan on merkitty raamatunlauseen paikka käsittääkseni Joosuan kirjasta 1:5. Jae kuuluu: "Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua."

Ennen kuin suurensin kuvaa, luulin että teksti oli Johanneksen evankeliumista 1:5, jossa kerrotaan Jeesuksen tulosta ihmiseksi. Sekin olisi sopinut tunnuslauseeksi. Jae kuuluu: Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

KUVAMUISTOJA MATKALTA

Kiipeämistä dyynille              Huipulla                                                                                Autiomaan maisemaa

Video itsestä kiinnostaa         Pieni kirkkovieras äidin sylissä                                 Lahjakynät ihastuttivat

Sairaalassa                                Päiväkodin lapsia                                                     Kristittyjen yhteisöllisyyttä

Eräs hotellimme                      Yöpymismaja joen varrella                                              Ruokana krokotiiliä

                                                                                                                                              (maistui lähinnä broilerille)

Eräs tuliainen Afrikan lähetyskentältä on ollut musiikkivaikutteet, joita entinen Namibian lähetyslapsi Pekka Simojoki on tuonut Suomeen. Osallistuin ensimmäisen kerran Afrikkalaiseen messuun noin neljäkymmentä vuotta sitten Forssassa nuorten Löytöretkitapahtumassa. Siellä iso teltallinen nuoria ja piispa Paavo Kortekangas etupenkissä lauloivat sydämensä pohjasta Simojoen säveltämään messuun kuuluvaa Evankeliumi-laulua. Minua sykähdytti vähintään yhtä paljon, kun yhden lapsenlapseni rippikouluryhmä oli valinnut edelleen ajankohtaisen Evankeliumi-laulun konfirmaatiolaulukseen. KATSO>>>