JOULULOMALLA LUETTUA

Oli maaliskuinen iltapäivä vuonna 1953. Enoni oli tullut työmatkalle Helsinkiin ja istuimme hänen ja äitini kanssa ruokasalissa kahvilla. En muista, mistä keskusteltiin. Mutta nähtävästi keskusteluun tuli tauko, koska yhtäkkiä tokaisin: "Mitä jos Stalin kuolis?" Kummatkin aikuiset tuijottivat minua hämmästyneenä. En muista, mitä minulle vastattiin. Seuraavan päivänä uutiset kertoivat, että Stalin oli kuollut. - Oikeastaan mitään erikoista ei tapahtunut.

Pirkko Saisio: Suliko (Siltala, 2024) ja Punainen erokirja (WSOY, 2003)

Lapsuuteni kaikkein pelottavin ihminen oli Stalin. Olinhan sodan aikana syntynyt ja vaaran vuosina elänyt lapsuuteni. Jotain tapahtui mieleni pelkokerroksissa, kun kuuntelin Pirkko Saision uusinta kirjaa "Suliko". Siitä tuli minulle terapiakirja.

Kirja jatkoi venäläisistä klassikoista tuttua kerrontatyyliä, johon ihastuin jo hänen Passio-kirjaansa kuunnellessani. Laulu Sulikosta kulki keventävänä punaisena lankana läpi tarinan ja toi siihen inhimillisyyttä. Hirmuhallitsijalla oli yksinäisyydessään herkkiä hetkiä ja harhoja. Juoni seurailee jotakuinkin faktoja, joita Stalinista tiedetään ja lisää siihen Stalinin ajatuksia, joita voi vain arvailla. Kuvaus viimeisten päivien harhoista ja faktoista on hyytävä. Kaikkivaltias tyranni riisuttiin vallasta ja arvokkuudesta. Mitä hän ajatteli viruessaan lattialla, on arvoitus. Saision antama vastaus on taidetta.

Punainen erokirja on autofiktiota, josta ei sen ilmestymisaikaan vielä puhuttu. Tapahtumaympäristönä on Helsinki ja sen minulle tutut seudut ja kadut. En lukenut kirjaa sen ilmestyttyä ja saatua Finlandia-palkinnon (2003). Kun se valittiin Helsingin sanomien asiantuntijoiden äänestyksessä vuosituhannen parhaaksi / tärkeimmäksi kirjaksi, päätin tutustu siihen. Olin lukenut jo Heini Junkkaalan kirjoittaman elämäkerran, jota kirjoittaessa hän oli joutunut jatkuvasti oikomaan Pirkko Saision tarinoita. Psykologina olen kiinnostunut kaikenlaisten ihmisten elämäkerroista ja niissä kerrotuista tai rivien väleissä ilmenevistä syy- ja seuraussuhteista. Saision kohdalla todellisuuden peittää kirjallisesti lahjakkaan naisen sanataidekudelma. Psykologiset pohdinnat ovat turhia sen kirjan äärellä, on vain asetuttava nauttimaan romaanista – ja romaaniksi kirjailija on sen nimennytkin.

Pirkko Saisio toteaa itse: "Punaisena lankana on ollut henkilön kehittyminen, ajassa oleviin arvoihin suhtautuminen, joten kaikki ei mahtunut siihen kuvaan. Estetiikan vuoksi piti tehdä valintoja. Erilaisuuden ja yksinäisyyden tunne minulla on aina ollut, mutta siitä huolimatta olen ollut seurallinen, ympärilläni on aina ollut paljon ihmisiä."

Merette Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström: Kansallisrunoilijan vaimo 2007

Sain joululahjaksi Fredrika Runebergin elämäkerran. Kun 1949 syntynyt Pirkko Saisio oli lapsesta asti toiminut valintavaihtoehtoja pohdiskellen ja toteuttanut itseään lähes rajattomasti, 1800-luvun alkupuolella syntynyt Fredrika Tengström oli aikansa olosuhteiden vanki.

Olin lukenut aikaisemmin vuonna 2020 ilmestyneen Panu Rajalan kirjoittaman kirjan Runebergistä. Molemmissa kirjoissa on käytetty samoja lähteitä ja Rajalalla oli käytettävissä Mazzarellan teos. Mazzarellan kirjan sivuilta huokui ymmärrys lahjakasta naista kohtaan, jonka ei ollut mahdollista toteuttaa kutsumustaan kirjailijana, ja joka usko ja epäusko omiin kykyihin vaihtelivat. Fredrikan aikaan naisilla oli vain vähän valinnanmahdollisuuksia. Tuntui siltä, että Fredrika kuitenkin etsi ja löysi polkuja, jotka olisivat voineet johtaa kirjalliseen menestykseen. Esteeksi tulivat suuren perheen tuomat velvoitteet ja taloudelliset ongelmat. Fredrika joutui tekemään itse paljon sellaista, joka olisi ollut muilla teetettävissä, jos varoja olisi ollut enemmän.

Fredrika oli älykäs nainen, joka olisi halunnut oppia enemmän ja tietää enemmän. Arkkipiispa Tengströmin lähipiirissä hän saattoi kehittyä keskustelijana ja avioliiton solmimisen jälkeen hänellä oli Helsingissä älyllisesti inspiroiva Kruunuhaanpiiri, jossa keskusteltiin kirjallisuudesta ja ajankohtaisista asioista. Porvooseen muutto merkitsi hänelle elämänlaadun heikkenemistä.

Siihen aikaan naiskirjailija oli harvinaisuus ja Fredrika kävi monet sisäiset taistelut kirjoitelmiensa kanssa. Osaa hän säästeli vuosikausia ennen julkaisemista, osan hän poltti. Hän julkaisi nimimerkin suojassa. Kuitenkin moni tiesi, kenestä oli kysymys. Hän sai sekä positiivista kritiikkiä että myös negatiivista kritiikkiä, joka melkein murskasi hänet.

Koska kirja on kirjallisuuden professorin kirjoittama, siinä perehdytään varsin laajasti Fredrikan kirjojen juoniin ja henkilöhahmoihin ja samalla etsitään niiden yhteyksiä Fredrikan omaan elämään. Fredrikalla oli myös laaja kirjeenvaihto, josta olisi voinut poimia enemmän kuvauksia arjen ja juhlan tapahtumista ja ihmissuhteista. Emilie Björksten esiintyy myös kirjan sivuilla, mutta huomattavasti enemmän sivuhenkilönä kuin Rajalan kirjassa.

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä (Otava, 2024)

Olin odottanut kirjaa jo tovin tilauspalveluni sivulle. Kissani Jugoslavia ja Bolla olivat tehneet minuun vaikutuksen. Finlandia-palkinto lisäsi odotusta, mutta vasta joulun aikoihin kirja oli sivulla sekä luettuna että tekstinä.

Tausta kiinnostukselleni oli se, että 90-luvulla toimin Forssassa vuoden pakolaissihteerinä. Seuraavana on poimintoja vanhasta pakolaisuutta käsittelevästä blogista.

Kosovon albaaneja oli tullut linja-autolla halki Euroopan. Joku oli saanut heidät uskomaan, että Suomen hyvinvointivaltioon kannattaisi tulla, ja veti isot rahat omaan taskuunsa. Nyt he olivat olleet kaksi vuotta vastaanottokeskuksissa, ja kaikilla oli oleskelulupa humanitäärisistä syistä. Perheet olivat olleet Oulussa ja poikamiehet Nastolassa. He olivat odottaneet pääsyä Forssaan kuin pääsyä paratiisiin, mutta joutuivat pettymään monella tavalla ja pakolaissihteerinä jouduin kohtaamaan heidän pettymyksensä aiheuttaman vihan.

Olin kotipalvelun tytön kanssa kalustanut asunnot käytetyillä huonekaluilla Forssan vähiten suositulla asuinalueella, jossa oli paljon tyhjiä kaupungin vuokra-asuntoja. Siellä heitä "odotettiin" täynnä ennakkoluuloja.

Jokainen päivä pakolaissihteerinä oli erilainen ja melkein jokaisena päivänä tuli eteen hankalia yllätyksiä. Toimenkuvanikin oli varsin moninainen: Esitelmien pidosta vessanpytyn pesuun. Jälkimmäinen oli tosin poikkeus. Kosovolaiset olivat erittäin siistejä, naisethan siellä siivosivat. Poikamieskämpässä ei ollut siivottu vessaa kahteen kuukauteen, jonka ajan he siellä olivat asuneet. Kun he muuttivat pois, ei auttanut muu kuin tarttua vessaharjaan ennekuin luovutin asunnon avaimet vuokranantajalle.

Oma näkökulmani muodostui Kosovon albanien tarinoiden ja näkemieni videoiden perusteella. He eivät olleet elintasopakolaisia, mutta odottivat kuitenkin asuntoja paremmalla alueella mitä saivat

He lähtivät, koska albaanien vihaama serbivähemmistö oli saanut vallan. Sen jälkeen albanialaiset virkamiehet kuten opettajat ja lääkärit joutuivat pois viroistaan ja heidät korvattiin serbeillä. Monet albaanit näkivät nälkää. Läänihallituksen tarkastaja kertoi, että he ovat esimerkiksi joutuneet syömään ruohoa pysyäkseen hengissä. Eniten minua kauhistutti se, mitä tapahtui useille lapsille kouluissa. Minulle kerrottiin, että serbit olivat sirotelleet jotain myrkyllistä ainetta pulpeteille, josta se sitten lapsen käsitellessä pulpetilla vihkoja ja kirjoja alkoi haihtua ja joutui lapsen hengitysilmaan.

Näin ainakin kaksi videota, joissa vietiin koulusta ambulansseilla kouristelevia lapsia sairaalaan. Ja myös sairaalassa oli heitä videoitu. He olivat tajuissaan ja huusivat tuskasta. Ymmärsin sataprosenttisesti, että perhe, joka joutuu pelkäämään lapsensa terveyden puolesta, haluaa paeta maasta.

Vähitellen pakolaisille kävi selväksi, että naapurustossa viina virtaa ja he tulivat vaatimaan uusia asuntoja. No eihän sellaisia ollut antaa. Sitten tuli lautasantenni draama. Muutama mies alkoi puhua, että he aikovat ostaa yhteisen lautasantennin, jotta voisivat seurata kotimaan tapahtuma. Vastustin jyrkästi ajatusta, mutta ei minulla ollut valtaa kieltää sitä. He olivat pienistä tuloistaan saaneet säästettyä vähän ja ostivat osamaksulla lautasia parvekkeille. Nyt minun tehtäväni oli rauhoitella naapurustoa ja kertoa että kaupunki ei ole antanut penniäkään lautasiin ja mitäs jos he itse joutuisivat pakolaisiksi, varmaan hekin haluaisivat seurata Suomen asioita ja mielisarjojaan. Mutta vihapuhetta siitä tuli, kuten olin varoittanut.

Kiersin kouluissa kertomassa pakolaisuudesta niissä luokissa, joihin lapset tulivat oppilaiksi. Lasten puheenvuorot paljastivat kotona käytyjä keskusteluja. Vihapuhetta sielläkin.

Jouduin muutenkin kuulemaan vihapuhetta niin paljon, että kerroin kirjoittavani kirjan kootuista typeryyksistä. Pohjanoteeraus oli se, kun kaupungin miespuolinen virkamies totesi työpaikan ruokapöydässä minulle: "Sellanen muslimi kannattas ottaa naiseks, kun niitä saa mätkiä ja heitellä ympäri seiniä".

Hyökkäyksiä tuli joka puolelta, minua pidettiin osasyyllisenä pakolaisten tuloon, vaikka minä en ollut pakolaisia Forssaan kutsunut. Hammaslääkärinikin hermostui pakolaisia sättiessään niin paljon, että porasi vahingossa kieleeni. Vaihdoin hammaslääkäriä.

Kun Kosovo sai itsenäisyyden ja valta oli vaihtumassa, näytettiin Suomen uutisissa video, jossa pristinalaisen sairaalan rappusilla seisoi iso joukko albaanilääkäreitä. He olivat serbivallan aikana menettäneet virkansa ja olivat nyt vaatimassa niitä takaisin. Heitä ei päästetty sisään. Ilmassa oli paljon tunteita: toivoa ja vihaa ja pettymystä. Toki heille ovet ajallaan aukenivat.

Forssan pakolaiset muuttivat myöhemmin pääkaupunkiseudulle ja sodan jälkeen osa muutti takaisin Kosovoon.

Mielipide kirjasta

En ole oikea ihminen arvioimaan kirjaa. Olin myötäeläytynyt 90-luvulla kosovolaisten  kärsimystaipaleidensa käänteisiin. Odotin onnellista kerrontaa vierailuista kauniiseen Kosovoon. – Mutta kärsimys jatkui ja nyt kyllä ymmärrän, miksi.

Kuuntelin kirjaa puoleen väliin ja sitten vaihdoin lukemiseksi. Vaihdan kirjan lukemiseen aina, kun kirja on kiinnostava, mutta ahdistava. Luin kirjan jälkeen "Bollan" uudestaan. Siitä olin pitänyt ja pidin vielä nytkin. Siinä oli samoja teemoja, mutta hienovaraisemmassa paketissa. En tiedä oliko kustannustoimittajien punakynät olleet Bollassa ahkerammassa käytössä. Molemmissa kirjoissa on hieno rakenne ja hyvää kieltä. Jälkimmäisessä on enemmän monikerroksista fiktiota ja symbolismia.

Kirja lehmän synnyttämisestä alkaa lupaavasti perheen matkasta Kosovoon 1996. Siellä aika alussa tapahtuu lehmän "synnyttäminen", jota minä-kertoja seuraa. 9-vuotiaan pojan kokemus järkyttää Ja pian kerronta muuttuu aikuisen minä-henkilön tuskan kuvaukseksi, josta lainaan osan virkkeestä: "Voin huonosti, olen kohdellut itseäni ja läheisiäni kaltoin, olen aina elämässäni paossa ja kauhuissani tulevasta, eikä mikään tuota minulle iloa, ei ole täyttymystä, ei ole toivoa, ei parempaa huomista, joten haen työhuoneestani kannettavan tietokoneen ja paperia ja …"

Juuri kun minä-kertoja on saanut sympatiat puolelleen, hän kuvaa kohtaamista koulutoverin äidin kanssa, jolloin tämä kehuu tämän viimeistä romaania. Lainaan taas osan virkkeestä: "ja halusin työntää hänet kumoon keskellä kaupungin vilkkainta katua, ja minä vastasin hänelle yllätyksekseni, että turha tulla minua imartelemaan, senkin ihmissaasta, sinähän pidit minua ja minun perhettäni roskaväkenä, valehtelit kaikille. että kusetamme sossusta rahaa, että isäni myy väärennettyjä henkilöpapereita …

Kirjan toisen osan välilehdellä Statovci siteeraa raamattua vanhan käännöksen mukaan (Matt.12:35):

"Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa."

Voi sanoa, että kirjassa on loistavia pahuuden kuvauksia. Toinen osa alkaa 1996 tapahtuneella kuvauksella opettajan pahuudesta, ja pojan pahuudesta ja isän yllättävästä käyttäytymisestä. Kirjan yhtenä teemana on psykologisesti sanottuna "isänmurha". Isä on jo kuollut ja minä-kertoja kirjoittaa kirjeitä kuolleelle isälle.

Ihmiset kohtelivat toisiaan todella huonosti kirjan sivuilla. Pahuuden psykologiassa on jaoteltu viisi pahuuden piirrettä. Alla on taulukko, jonka valossa pohdin henkilöhahmoja. Monen kohdalla saattoi pistää rastin harmaaseen ruutuun:

En voi arvostella kirjaa, minulla ei ole siihen pätevyyttä. Olen vain yksi lukija tuhansista ja se on arvioni painoarvo. Kun päätin kirjan, ja tilauspalvelu pyytää arviointia ja tarjoaa 1 – 5 tähteä, valitsen kaksi tähteä. Se oli aito kokemukseni sillä hetkellä. Nyt lukukokemukseni on haalentunut ja tunteet laantuneet. Olen palannut kirjan sivuille. En anna tähtiä, mutta ymmärrän, että kirja sai Finlandia-palkinnon.

Satu Rämö: Rakel (WSOY, 2024)

Satu oli tuttu tyttö vuosien takaa ja siksi olin seurannut lehdistä kiinnostuneena hänen tietokirjailijan uraansa, mutta yhtään kirjaa en ollut lukenut. Kun Hildur ilmestyi ja siitä alettiin kohuta, päätin lukea kirjan. En ollut eläkkeellä ollessani lukenut yhtään dekkaria. En osaa verrata hänen kirjoittamiaan dekkareita sen lajin muihin kirjoihin, mutta Hildur alkoi kiinnostaa heti alkulehdiltä lähtien. Kerronta eteni rauhallisesti polveillen ja islantilaiset nimet ja maisemat toivat eksoottisen lisän. Lukijan ei tarvinnut yrittää arvailla murhaajaa, kuten aikoinaan lukemissani Agatha Christien teoksissa. Niissä lukijaa johdettiin tahallisesti harhaan ja lopussa hän tunsi itsensä tyhmäksi. 

Sadun kirjoissa ollaan samalla viivalla poliisien kanssa ja päivitellään heidän rinnalla tutkimuksissa esiin tulleita käänteitä. Sadun kirjoissa on pahoja ihmisisä ja pahuutta, mutta se on loogista ja ymmärrettävää. Mutta siellä on myös lämpimiä ihmissuhteita. Olen kuunnellut Hildurin jälkeen heti niiden ilmestyttyä sitä seuranneet kirjat. Rakelia sai taas odotella tovin tilauspalvelun sivulle. Nyt jään taas odottamaan seuraavaa. Ainakin kaksi teemaa jäi avoimeksi – ehkä ensi joulun aikoihin löytyy tietoa, mitenkähän tutuille käy. Mitä tapahtuu. Oletan, että en pysty arvaamaan oikein Sadun juonen kehittelyä, mutta haluan tietää, miten parin ihmisen elämä jatkuu. Olen koukussa.

Mike Breen & Walt Kallestad: Intohimoinen elämä (Figtive Works, 2006)

Kirja, jota kuuntelin eniten lomani aikana, oli raamattu. Puhelimessani on "Raamattu kansalle" -käännös ja melkein joka ilta laitan sen päälle. Loman loppupuolella aloin etsiä hyllystäni jotain lukematonta kristillistä kirjaa ja käteeni tarttui otsikossa oleva kirja. En ollut muistanut kirjan olemassaoloa, enkä sitä, miten se oli omistukseeni joutunut. Otin ensin selvää netistä kirjoittajista ennen kuin päätin lukea kirjan. 

Kirjassa ohjataan kahdeksan eri kuvion avulla kristillistä kasvua. Se alkaa ympyrällä. Olin aikoinaan koulutuksessa oppinut kokemuksellisen (reflektiivisen) oppimisen prosessin, jota kuvattiin ympyrällä: Reflektio koostuu neljästä vaiheesta: tekeminen ja kokeminen > kokemusten reflektointi - mitä opin, mitä tunsin? > uusien oivallusten sanoittaminen ja oman teorian parantaminen > uuden teorian testaaminen käytännössä > palautteen etsiminen.

Minun oli aika helppoa yhtyä ensimmäisen kuvion sanomaan, joka sivusi aikaisemmin oppimaani kokemuksellisen oppimisen ympyrää.

Prosessi lähtee liikkeelle jostain poikkeavasta tapahtumasta tai virikkeestä, joka edellyttää reagointia tai sen voi tietoisesti ohittaa. Tekijät lähtevät tilanteessa, jolloin ihminen ei ole vielä löytänyt Jeesusta. Omassa kuviossani sen voisi sijoittaa ensimmäisen ympyrän kuvaamiin tapahtumiin. He jatkavat sitä tavallisen kristityn oppimisprosessilla, joita voi kuvailla spiraalimaisella kuviolla. Kristityn elämässä tulee jatkuvasti tarvetta tehdä parannusta ja saada syntinsä anteeksi. Tähti kuviossa merkitsee tapahtumaa tai virikettä.

Virike voi olla esimerkiksi huomio, että toinen ihminen näyttää loukkaantuneen sanomisestamme.

Tarkkailua (käsittikö tuo toinen väärin, sanoinko oikeasti ilkeästi, mitä siinä oikein tapahtui, miten muut läsnäolijat reagoivat)

Pohdintaa (Miksi itse reagoimme, kuten teimme? Miksi tuo ihminen herätti minussa hankalia tunteita?)

Keskustelua. (Selvittelen tilannetta puhumalla tapahtumasta jonkun toisen kanssa)

Seuraavassa vaiheessa lähdemme ympyrää ylöspäin ja edessä on kolme vaihetta.

Suunnittelu (Miten minun on toimittava toista henkilöä kohtaan? Hyvitys, Anteeksipyyntö, Ajatus, että: joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy. Kuuluuko tapoihini huomaamatta loukata muita? Mitä Jeesus ohjaisi minua tekemään? Minkälaista muutosta Jeesus haluaisi elämääni? )

Tilinteko ( Omien salaisten ajatuksien ja ulkoisten heikkouksien jakaminen jonkun luotettavan henkilön kanssa. )

Toiminta ( Usko näkyy toiminnassa: mitkä ovat muutostavoitteemme, mihin pyydämme Pyhän Hengen muuttavaa voimaa? )

Kirja esittelee seitsemän muuta kuviota, jotka konkretisoivat kristityn kasvua ja kilvoittelua eri alueilla. Alueita ovat:

- ajankäyttö,

- suhde ulos, sisään ja ylös

-johtaminen

- oman tehtävän löytäminen (apostoli, profeetta, evankelista, paimen opettaja)

- Taivaallisen isän luonne Isä meidän -rukouksen mukaan

- terve elämä

- sellaisen ihmisen löytäminen, joka on avoin vastaanottamaan evankeliumin. Sellaista ihmistä kirjoittajat nimittävät rauhan ihmiseksi.

Teksti on sujuvasti etenevää ja kohderyhmä on nuoremmat henkilöt kuin minä. Amerikkalainen tapa ajatella paistaa tekstistä läpi. Silti kirjaa oli miellyttävä lukea. Se herätti ajatuksia, se ei esitä lukijalle vaatimuksia, vaan tarjoaa ideoita.

Kun tulin uskoon, luin mieluummin kristillisiä kirjoja kuin raamattua. Kirjailijoiden kanssa saatoin olla eri mieltä, mutta raamatun kohdalla erimielisyys ahdisti. Nyt luen enemmän raamattua enkä ole eri mieltä. Kyselen toki, mutta aina etsin tosissani sieltä Jumalan ääntä.

Olemme siirtyneet uuteen vuoteen ja moni ihminen miettii, miten muuttaa elämäänsä paremmaksi. Kirja voi olla hyvä väline muutosta tukemaan. Suosittelen

UUTEEN VUOTEEN

Aattoiltana oli hartaus kirkossa ja sain olla siellä avustajana niin kuin myös seuraavan päivän  jumalanpalveluksessa. Jälkimmäisessä tehtävänäni oli esirukous. Tehtävä pisti minut pohtimaan tavallista syvemmin maailman menoa. Pyhän aihe oli Jeesuksen nimessä. 

Aloitan yhteisen esirukouksen siteeraamalla vanhaa kirkkorukousta.
Rukoillaan:

"Tule, Pyhä Henki, tänne,

laskeudu taivaasta alas

meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.

Pese se, mikä saastainen on,

kastele se, mikä kuiva on,

paranna, mikä haavoitettu on,

pehmitä, mikä kova on,

lämmitä, mikä kylmä on,

etsi kaikkia eksyneitä.

Anna autuas loppu,

anna iäinen ilo."

"Rakas Taivaallinen Isä, Pyhä kolmiyhteinen Jumala. Kiitos että olemme saaneet kokoontua aloittamaan uutta vuotta Sinun lohduttavan sanasi äärellä. Kiitos, että voimme heittää kaikki murheemme Sinun kannettavaksesi, sillä Sinä olet luvannut pitää meistä huolen. Auta meitä tulevina päivinä etsimään ennen kaikkea Sinun valtakuntaasi ja Sinun vanhurskasta tahoasi ja luottamaan siihen, että saamme jokaisena päivänä Sinulta kaiken sen mitä todella tarvitsemme.

Herra siunaa maamme päättäjiä: presidenttiä, hallitusta ja eduskuntaa, ohjaa heitä tekemään Sinun tahtosi mukaisia ratkaisuja. Rukoilemme viisautta ja oikeudenmukaisuutta oman kaupunkimme päättäjille.

Kiitos, että kansojen kohtalot ovat sinun käsissäsi. Varjele rajamme ja anna rauha Itämerelle. Anna suurvaltojen päättäjille tahtoa ja kykyä olla rakentamassa rauhaa Ukrainaan ja Lähi-Itään, me rukoilemme rauhaa Jerusalemiin.

Herra, siunaa koko maailman laajuista kristikuntaa ja sen lähetystyötä. Tuomme myös Suomen kirkon ja sen päättäjät sinun eteesi. Auta heitä ratkaisuissaan etsimään Sinun vanhurskasta tahtoasi. Siunaa oman seurakuntamme luottamushenkilöitä, työntekijöitä, nimikkolähettejä, vapaaehtoisia ja kaikkia seurakuntalaisia – ja etenkin rippikouluihin osallistuvia nuoria.

Kiitos, että nykyisessä levottomassa maailmassa sinä kehotat meitä olemaan pelkäämättä ja vakuutat, ettei meidän tarvitse kantaa huomisesta huolta.

Tätä me rukoilemme Jeesuksen nimessä. Aamen"

Uutena vuotena katsotaan tulevaisuuteen. Mieleeni tulle hengellinen laulu, joka katsoo täältä monien ristiriitojen keskeltä kauaksi tulevaisuuteen: "Täältä puolehen ylhäisen maan": KUUNTELE>>>