TAULU KÄRSIMYKSESTÄ

Kiltamme FB-sivulla oli ilmoitus tulevasta taidenäyttelystä, jonka aiheena olisi kärsimys. Ohitin ilmoituksen. Ajatus kärsimisen kuvaamisesta pulpahti kuitenkin silloin tällöin mieleeni. Muistin tehneeni vuosia sitten taulun, jota maalatessa olin etsinyt kokemani kärsimyksen juuria. Löysin ne maalatessani surua, jota tunsin.  Maalasin tällä viikolla aiheesta uuden taulun, jota edelleen parantelen ja sitten tarjoan  näyttelyyn. 

Edellisen taulun tarina:

Läheinen ystäväni oli muuttamassa pois paikkakunnalta. Monta läheistä oli vuosien mittaan muuttanut, mutta hänen kohdallaan reagoin yllättävän voimakkaasti. Itkin monena päivänä peräkkäin. Sitten otin esiin maalausvälineeni ja aloin etsiä maalaamalla vastausta kysymykseeni: Miksi suruni oli kohtuutonta?

Kankaalle ilmestyi kaksi hahmoa jotka eivät olleet näköisiämme, mutta ne olivat me. Sitten tuli metsä, jossa kuljimme usein. Sitten tuli kysymykseeni vastaus. Se ei tullut kankaalle, se tuli mieleeni. Kirkkaana kuin eilinen. Sen päivän kärsimyksellä oli juurensa lapsuudessa. Aloin itkeä sitä oikeaa surua, jota en ollut lapsena itkenyt. 

Tiedän psykologiasta, että elämän kaarella kärsimyksen tunteiden juuret ovat niissä ihmissuhteissa, joita olemme eläneet ennen aikuistumista. Kärsimyksellä on myös ylisukupolvisia juuria - kolmanteen tai neljänteen polveen saakka.

Tajusin: Ystäväni oli olemukseltaan hyvin samantyyppinen kuin lapsuuteni perheen kotiapulainen - minulle rakas Kerttu. Seuraava tarina valottaa lapsuuteni ihmissuhteita ja kärsimykseni juuria.

Neljävuotiaana

Minä syyllistyin, kun äitini suri sitä, miten paha lapsi olin. Varastin sokeripaloja kaapista ja valehtelin.

Äiti oli siirtänyt minut sylistään kotiapulaiselle, kun pikkusisko syntyi. Sisko oli pieni ja äidin oli helppo rakastaa häntä. Hänhän rakasti vieraittenkin ihmisten vauvoja ja taaperoita. Mutta minä olin tuhma ja paha, ei hän minua enää rakastanut. Hän oli täydellinen, eikä tietenkään sanonut, että ei rakastanut tai ei tykännyt minusta. mutta ei hän sanonut, että tykkäsi tai rakasti. - Olen kuitenkin kiitollinen, että äiti oli rakastanut minuakin vauvana ja taaperona, oli katsonut ilon ja ylpeyden silmin ja rakentanut minulle perusturvallisuuden ja myönteisen sanattoman minäkuvan.

Minä pelkäsin, kun isäni kohdisti minuun kuritusväkivaltaa. Sain remmillä selkääni kolme kertaa: Olin karannut pihalta: kerran, toisen ja vielä kolmannenkin kerran. Kehooni kajottiin, se oli oma syyni. Olinhan tuhma ja paha lapsi. Isä uhkaili muutenkin selkäsaunalla ja pelkäsin, etten pysty sitä välttämään. Minä pelkäsin, kun isän painavat askeleet tulivat kohti lastenhuonetta. Hetkessä hänen kouransa oli tukassani. Se sattui kovaa. Olin tehnyt jotain pahaa, joskus tiesin mitä, joskus sain sen kuulla tukistuksen lomassa. – Olen kuitenkin kiitollinen, että isä piti minua erityisenä ja ihaili tuotoksiani ja kannusti suorituksissa,

Olen kiitollinen, että keittiössä oli Kerttu, joka ei koskaan syyllistänyt minua mistään ja joka ei koskaan kajonnut minuun. Ei hän sanonut rakastavansa minua, mutta minä tiesin, että hän rakasti. Pikkusisko haki hänen luotaan lohdutusta, kun äiti tai isä saivat hänet itkemään. Kerttu lohdutti. Kun äiti tai isä sai minut itkemään, minä paha ja tuhma lapsi menin piiloon. Minä häpesin. En halunnut näyttää tunteitani edes Kertulle. Minulle ei kuulukaan lohdutus. Sitten eräänä päivänä, Kerttu kertoi lähtevänsä meiltä pois. Tieto oli murskaava, mutta en itkenyt. Tunsin syyllisyyttä, olinko ollut niin tuhma, että kiltti Kerttukin halusi minusta eroon. Minä häpesin, koska ajattelin, että nyt kaikki tietää, että olen niin tuhma ja paha, että kotiapulainenkin halusi minusta eroon.

En tehnyt surutyötä, vaan suru koteloitui mielen pohjalle. Kun olemukseltaan ja asemaltaan samantyyppinen ihana ihminen oli jättämässä minut, itkin samalla nelivuotaan surematonta surua. Ystävässä oli siksi paljon samanlaisuutta kuin Kertussa, että lähtöilmoitus oli triggeri (yllyke), joka aktivoi lapsuuden tunnekokemuksen samantapaisessa tilanteessa ja laukaisi hylkäämisen ansan. 

Kukaan ei selittänyt minulle, että Kertun lähtö ei johtunut siitä, että minussa oli jotain vikaa. Hän oli maalta tullut nuori nainen, joka lähti oltuaan neljä vuotta kotiapulaisena toteuttaman unelmaansa ja opiskelemaan apuhoitajaksi. 

Kerttu oli edelleen mukana elämässämme, mutta liian vähän. En enää voinut viettää kahdenkeskistä aikaa keittiössä hänen kanssaan, enkä saada osakseni hänen jakamatonta huomiotaan. 

Kuva on Kertusta Amerikassa. Vierailin hänen luonaan siellä vuonna 1972. Muistan heränneeni ensimmäisenä aamuna kolmelta. Hiivin olohuoneeseen ja istuin kukikkaalle, pehmeälle sohvalle. Valtava onnellisuuden ja turvallisuuden tunne valtasi minut. Silloin minulla ei ollut sille selitystä. Myöhemmin olen tajunnut, että tunne johtui siitä, että elin uudelleen niitä positiivisia tunteita, joita olin Kertun lähellä kokenut lapsena. Hän oli rakastanut minua ehdoitta ja saan olla kiitollinen vielä aikuisena siitä positiivisesta jäljestä, jonka hän jätti lapsen sieluun ja minäkäsitykseen. 

Lapsen kärsimyksellä on yhteys hänen aivojensa kehittymiseen. Tietoa lapsen pitkittyneestä stressistä löytyy esimerkiksi Aivosäätiön sivuilta:

"Toksisesta stressistä puhutaan, kun stressi kestää liian kauan ja/tai on liian voimakasta suhteessa sietokykyyn. Silloin suojaavia tekijöitä on hyvin vähän tai ne eivät riitä puskuroimaan stressin haittoja. Lapselle toksista stressiä aiheuttaa voimakas tai usein toistuva stressitilanne ilman aikuisen suojaavaa hoivaa. Lapsi ei esimerkiksi tunne olevansa turvassa kotona tai koulussa, vaan joutuu jatkuvasti pelkäämään, että jotain epämiellyttävää tapahtuu."

LISÄÄ>>> 

TUTKITTUA TIETOA HAITALLISISTA LAPSUUDEN KOKEMUKSISTA

(Adverse Childhood Experiences) ACE

Psykologiassa puhutaan ACE-pisteistä. Pisteytyksen pohjana ovat tutkimuksissa useimmin esiin tulleet lapsuuden riskitekijät, jotka ovat  myrkyllistä ja stressaavia, ja jotka vaikuttavat ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiinsa koko loppuelämän ajan, ellei terapialla tai muilla elämän korjaavilla kokemuksilla saada aikaan muutosta.

Tutkijat ovat rakentaneet ACE-mittarin, joka kertoo, onko lapsella tai nuorella ollut kodissaan kokemuksia, jotka lisäävät hänen riskiään sairastua myöhemmin elämässään krooniseen fyysiseen sairauteen ja/tai saada mielenterveyden häiriöitä. ACE-pisteillä siis mitataan lapsen kasvuympäristön toksisuuta (myrkyllisyyttä).

Seuraavana on Amerikassa laadittu kysymyssarja, jolla mitataan eri alueiden riskitekijöitä. Voit halutessasi pohtia, onko sinulla ollut menneisyydessäsi haitallisia lapsuudenkokemuksia. Saat yhden pisteen jokaisesta traumatyypistä. Mitä korkeampi on ACE-pisteesi, sitä suurempi on terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien riski aikuisena. Arvioi tapahtuiko jokin tai joitakin seuraavista haitallisista kokemuksista ennen kahdeksaatoista ikävuotta. Kirjoita paperille luvut 1 - 10. Jos vastauksesi on ei, laita rasti numeron jälkeen, jos vastaus on kyllä, merkitse 1. Lopussa laske pisteet yhteen.  Maksimi on kymmenen pistettä.

1. VANHEMPIEN JATKUVA UHKAAVA KÄYTTÄYTYMINEN

Oliko kodissasi vanhemmilla tai muulla aikuisella tapana usein tai hyvin usein kiroten haukkua sinua, 

tai loukata tai nöyryyttää sinua 

tai toimia tavalla, joka sai sinut pelkäämään, että hän satuttaa sinua fyysisesti?

Ei  x  Kyllä  1

2. VANHMPIEN YLEINEN AGGRESSIVISUUS

Oliko vanhempi tai muu aikuinen kotonasi usein vai hyvin usein vihainen, 

tai tönikö hän sinua usein, 

tai heittikö hän sinua usein jollain esineellä, 

tai löikö aikuinen niin lujaa, että sinuun jäi jälkiä tai loukkaannuit?

Ei x Kyllä 1

3. SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ KOTONA

Koskettiko tai hyväilikö kotonasi joku aikuinen tai sinua vähintään viisi vuotta vanhempi henkilö siten, että tunsit sinua käytettävän seksuaalisesti hyväksi, 

tai yrittikö hän olla kanssasi suu-, anaali- tai vaginaalisessa yhdynnässä, 

tai oletko koskettanut hänen kehoaan seksuaalisella tavalla?

Ei x Kyllä 1

4. TUNNEKYLMYYS

Tuntuiko sinusta usein tai hyvin usein, että kukaan perheessäsi ei rakastanut sinua 

tai pitänyt sinua tärkeänä tai erityisenä 

tai perheesi jäsenet eivät välittäneet toisistaan, 

tai olleet läheisiä toisilleen tai tukeneet toisiaan?

Ei x Kyllä 1

5. HOIVAN JA HUOLENPIDON LAIMINLYÖNTI

Tuntuiko sinusta usein tai hyvin usein, että sinulla ei ollut tarpeeksi syötävää, 

sinun piti käyttää likaisia vaatteita, 

eikä sinulla ollut ketään suojelemassa sinua, 

tai vanhempasi olivat liian humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena huolehtiakseen sinusta 

                   tai viedäkseen sinut lääkäriin, jos tarvitsit sitä?

Ei x Kyllä 1

6. VANHEMPIEN AVIOERO TAI ERO VANHEMMASTA

Ovatko vanhempasi koskaan eronneet, 

tai oletko joutunut olemaan pitkäaikaisesti erossa toisesta tai molemmista vanhemmista?

Ei x Kyllä 1

7. FYYSINEN PAHOINPITELY

Syyllistyikö äitisi, isäsi tai äitipuolesi tai isäpuolesi johonkin tai joihinkin seuraavista teoista: 

usein tai hyvin usein töni tai läimäytti, 

tai heitti usein sinua esineellä, 

tai joskus, usein tai hyvin usein potki, puri, löi nyrkillä tai jollain kovalla esineellä 

tai hakkasiko hän koskaan sinua vähintään muutaman minuutin ajan 

tai uhkasiko hän koskaan sinua aseella tai veitsellä?

Ei x Kyllä 1

8. PÄIHDEONGELMAINEN PERHEEN JÄSEN

Oliko kodissanne ihminen, joka oli ongelmia alkoholin kanssa 

tai joka oli selvästi alkoholisti 

tai joka käytti huumeita?

Ei x Kyllä 1

9. PSYYKKISESTI HÄIRIINTYNYT PERHEENJÄSEN

Oliko joku perheenjäsen masentunut tai mielisairas, 

tai yrittikö joku perheenjäsen itsemurhaa? 

Ei x Kyllä 1

10. RIKOKSESTA TUOMITTU PERHEENJÄSEN

Joutuiko joku perheenjäsen vankilaan?

Ei x Kyllä 1

Joskus jopa yksi piste voi olla kohtalokas ja  mitä suurempi pistemäärä sitä suurempi riski on saada fyysisisä tai psyykkisiä ongelmia. Olen maininnut edellä kuritusväkivallan, se on luokiteltavissa fyysiseksi pahoinpitelyksi. Tutkimuksissa on todettu, että jos lapsi seuraa, kun toinen vanhempi pahoinpitelee toista törkeästi, seuraukset ovat yhtä pahat kuin silloin, jos lapsi itse on pahoinpitelyn kohteena. 

On myös sellaisia fyysisen rangaistuksen muistoja, jolloin lyönnit eivät sattuneet kovin kovaa tai lyöjä suri lapsen kanssa tilanteessa tai se päättyi anteeksiantamiseen. jos lapsi ei kokenut menettävänsä rankaisevan vanhemman rakkautta, lyönneillä ei ole niin kohtalokkaita seurauksia kuin jos lapsi kokee samalla tulleensa tunnetasolla hylätyksi - kuten minä tunsin.

TOKSINEN LAPSUUS

Kuuntelin tällä viikolla ruotsalaisen Maria Lundbergin kirjan lapsen syvästä kärsimyksestä. Hän oli insestin uhri. Isä käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen ikävuosina 10 - 16.  Äiti oli alkoholisti. Laskin, että Maria saisi ACE-mittarissa ainakin seitsemän pistettä. Hän kärsi lapsuudessaan toksisesta stressistä.

"Minun on pakko käyttää suuri osa aikuiselämästäni lapsuuteni parantamiseen, jotta

haluaisin ja jaksaisin elää. Löydän psykoterapeutin, jolla on osaamista dialektisen

käyttäytymisterapian alalta. Pääsen eroon häpeästä ja minua päivittäin piinaavista

muistikuvista. Alan elää."

MIKSEI JUMALA AUTTANUT - JOS JUMALA ON RAKKAUS?

Viattoman kärsimys puhututtaa ihmiskuntaa ja kristikuntaa (LISÄÄ>>>) Se oli myös minulle ongelma, joka yritti horjuttaa uskoani kaikkivaltiaaseen ja rakastavaan Jumalaan. Sain uskonelämäni alkutaipaleella jostain käteeni pien kirjasen, joka on yhtä vanha kuin minä, sodan aikana syntynyt. Sen äärellä ahdistava kysymykseni sammui. Sen oli kirjoittanut Urho Muroma, vilpitön kristitty, pappi ja evankelista, jonka elämässä oli syviä masennuskausia. Hän kirjoittaa:

"Jos uskomme, että Jumalan rakkaus on johdattanut meidät näihin vaikeuksiin tarkoituksissa, joita emme tällä haavaa ymmärrä, ja että Hänen rakastava sydämensä on kanssamme kaikissa ahdistuksissamme, silloin muuttuu suhtautumisemme häneen."

Muroma käsittelee kirjassa tilannetta, jolloin ihminen masentuneena lakkaa uskomasta rukoukseen:

" Sillä eihän Hän ole kuullut ainoatakaan rukousta, 

valta saisi sitä sammutetuksi, ja minä näin joutuisin entistä onnettomampaan tilaan. Jeesus säilytä edes uskoni. Elähytä ja virvoita sitä."

"Mutta jos uskomme, että Jumalan rakkaus on johdattanut meidät näihin vaikeuksiin

meinen rukouksen kuuleminen ja Herran tarttuminen tapauksiin ovat havaittavissa."

PIENEN  TYTÖN  KÄRSIMYS

Marian tapauksen tekee vielä järkyttävämmäksi se, että perhe oli uskovainen. He kuuluivat vapaaseen seurakuntaan, jossa isä soitti kitaraa ja lauloi alttarilla ylistyslauluja Jeesukselle. Maria kuvaa, kuinka hän seurasi kerran katkerana vauvan siunaamista. Seurakunta lauloi Lina Sandellin laulua (meillä virsi 397) ja Maria sydän oli murtua, kun hän vertasi laulun sanoja omaan tilanteeseensa. Kirjassa hän kertoo, ettei nykyään usko minkäänlaiseen jumalaan. 

Tuulan (nimi muutettu) tarina on erilainen. Hän sai sekä psykoterapeuttista apua, että oikeanlaista hengellistä apua eikä menettänyt uskoaan rakastavaan Jumalaan. Hän saa ainakin yhden ACE-pisteen, koska seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui kodin seinien sisällä ja oli säännöllistä vuosien ajan. Kun Tuula oppi väistelemään tilanteita, uhriksi vaihtui hänen pikkuveljensä. Sen Tuula sai tietää vasta veljen kuoleman jälkeen hänen leskeltään.

Tuula (nimi muutettu) oli kasvanut hyvässä papin perheessä turvallisessa yhteisössä, jossa toteltiin ja kunnioitettiin aikuisia. Hänen isänsä oli ollut rakastava ja kannustava. Usko Jumalaan omaksuttiin itsestään selvyytenä ja kaikki lapset kävivät pyhäkoulua. Perheessä vieraili ja yöpyi  säännöllisesti samaan organisaatioon kuuluva arvostettu ja suosittu pappi. Hän oli naimisissa, mutta hänen seksuaalisuutensa kohdistui myös lapsiin. Tuula oli ollut varsin viehättävä ja kaunis lapsi vaaleine kiharoineen. Papin tapana oli houkutella Tuula syliin tai selkäreppuun ja kosketella tämän genitaalialueita sopimattomasti. Tuula muistaa vieläkin sen kohdan kodista, jossa ensimmäisen kerran hyväksikäyttö tapahtui ja seuraavien kertojen kohdalla miehen suostuttelevan äänensävyn ja lauseen "Tule sedän sylkkyyn". Tuula muistaa myös sen kauhun tunteen, kun hän aikuisten puheista sai selville, että mies oli tulossa heille ja yöpyisi taas vierashuoneessa. Myös sen hän muisti, miten oppi väistelemään tilanteita.

Tuula muisti myös tarkasti se, miten hänellä oli tapana miehen lähdön jälkeen mennä läheiseen metsään. Siellä oli tietty kuusi, jonka oksat ulottuivat maahan asti, hän piiloutui kuusen suojaan. Hän repi tukkaansa ja lauloi tuttua pyhäkoululaulun säkeistöä:

Käyköön myöten taikka vastaan

eipä Isä hylkää lastaan.

Tärkein on, se mielees paina,

hälle lapsen onni aina.

Tuula toteaa: "Kiiltokuvakristillisyydessä on se ongelma, että hyväksikäyttö halutaan kieltää. Koko yhteisö turvautuu kieltämisen puolustusmekanismiin. Se ei saa olla totta: se ei ole totta. Ei haluta uskoa, että arvostettu pappi ja sielunhoitaja voisi olla pedofiili. Ahdistavaa on myös ajatus, että Jumala on sallinut uskovan perheen esirukousten keskellä kasvaneelle lapselle tällaisen kohtalon. - Missä oli suojelusenkeli?"

Tuula sai apua aikuisena ja hän ei menettänyt uskoaan. Hänkin lauloi Lina Sandellin laulua, sanat oli käännetty hieman eri tavoin.

Vaikeimmassa ja turvattomimmassakin tilanteissa ja epäilyksistämme huolimatta laulun sanat ovat totta:

Virsi 397

1.
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa
kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla.

2.
Herra seurakunnassansa
aina hoitaa lapsiansa.
Armonsa hän heille antaa,
käsillänsä heitä kantaa.

3.
Käsistä ei väkevistä
mikään heitä irti riistä.
Omakseen hän heidät osti,
kuolemasta eloon nosti.

4.
Milloin murheet heitä kohtaa,
niiden alla Herra johtaa,
ilon, lohdun antaa heille,
uuden voiman uupuneille.

5.
Iloitse siis auttajasta,
Herran kansa, Jumalasta!
Maahan lyö hän vainoojamme,
sanansa on voimanamme.

6.
Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan.
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme.

KUUNTELE>>>