KÄRSIMYS JA ROMANTTINEN RAKKAUS

Romanttinen rakkaus tarkoittaa syvää romanttista ja usein myös eroottista kiintymystä ja rakkauden tunnetta toiseen ihmiseen (Wikpedia).

Yllä olevan kuvan nimi on Tunteiden vangit. Se liittyy kärsimyksen teemaan. Olin viikonloppuna viimeistellyt kuvan näyttelyä varten. Se kuvasi omaa tilannettani vuosikymmeniä sitten. Maanantaina luin Helsingin Sanomista Johanna Osvathin kirja-arvostelun Mira Kreivilän kirjoittamasta kirjasta, joka käsittelee  kuuluisan psykiatrin ja psykoanalyytikon Carl Jungin ja lahjakkaan  psykoanalyytikon Sabina Spielrein suhdetta. Arvostelun otsikko julistaa isoin kirjaimin: Psykoanalyysin historian tunnetuin eroottinen suhde.

Kirja kertoo useammalla tavalla kärsimyksestä ja koskettavalla tavalla rakkauteen liittyvästä kärsimyksestä. Romaaniin on valittu minä-kertoja ja se tuo Sabinan elämän ja kärsimyksen läheisemmäksi ja koskettavammaksi. Kirja oli vavahduttava lukukokemus- Se löytyi tilauspalvelustani e-kirjana ja luin sen puhelimestani heti maanantaina alusta loppuun. Yllä oleva kuva tunteiden aiheuttamasta vankilasta olisi sopinut myös Sabinan ja Carlin tarinaan. Kirjan luettuani lähdin kirjastoon lainaamaan Carl Jungin elämäkerran, jossa Jung kertoo yli 80-vuotiaana elämästään. Totesin, että kirjasta puuttuu kokonaan tämä parantumistarina tai rakkaustarina tai maininta Sabina Spielreinista. Hän oli kuitenkin "totuuden vuoksi" antanut julkaista nuoruutensa tekstin, jota häpesi. - No kaikkea ei tarvitse kertoa julkisuuteen totuuden vuoksi. Uskon, että Jung olisi ollut kauhuissaan, jos olisi tiennyt, mitä hänestä tullaan kirjoittamaan tulevaisuudessa faktana ja fiktiona.

Kirja on biofiktio eli elämäkerta, jossa on sekä faktatietoutta että fiktiota. Fiktio on sellaista, joka voisi myös olla totta. Mira Kreivilä on saanut lähdeaineistoksi valtavan määrän dokumenttiaineistoa: sairaskertomuksia, kirjeitä ja päiväkirjoja. Hän onnistuu tekstissään menemään  Sabinan mielen sisään ja vuoropuhelut tuntuvat enimmäkseen uskottavilta. Kirjan yhdessä käännekohdassa Sabina ja Jung ovat yöllä seuraamassa tähdenlentoja. Heidän vuoropuhelunsa kuulostaa siltä kuin kaksi teiniä rakentaisi romanssia. Kuitenkin he olivat kaksi älykköä, jotka olivat kiinnostuneita kuolemasta ja eksistentiaalisista kysymyksistä ja maailman kaikkeudesta. - Ehkä he tosiaan kävivät kirjassa olevan vuoropuhelun, jonka Sabina sitten oli taltioinut päiväkirjaansa. 

Kirja oli lukuelämys, kun unohti, että siinä on myös fiktiota. Faktoista kiinnostuneena kaipaan vastaavia teoksia luettuani tietoa siitä, mikä oli faktaa ja mikä fiktiota. - Nytkin mietin esimerkiksi itkikö Jung tosiaan vuolaasti, kun hän alkoi tehdä eroa Sabinasta? Oliko rakastelukohtausten viitteellisten kuvausten takana faktaa?

NUOREN WERTHERIN KÄRSIMYKSET

Palaan vielä edelliseen kirjaan, mutta käsittelen ensin vielä vanhempaa rakkaustarinaa. Olen muokannut alkuperäistä kuvaa kuvankäsittelyohjelmalla. Kahteen kuvaamaani rakkaustarinaan liittyy sama tunteiden vankila. Nuori Werther ratkaisi vapautumisen omalla tavallaan. Sabina oli hoitovirheen uhri ja kärsimyksen rippeet seurasivat häntä kauan. - En tiedä avautuiko lukko koskaan. 

Niihin aikoihin, jolloin koin piirroksessa kuvaamani tilanteen, luin Goethen kirjoittaman nuoren Wertherin kärsimykset vertaistukea etsien. Luin sen vielä uudestaan tällä viikolla ja nyt psykologin analysoivien silmälasien läpi.

Goethe oli 24-vuotias kirjaa kirjoittaessaan ja käytti sen kirjoittamiseen neljä viikkoa. Kirjassa on Goethen elämäkerrallista ainesta. Goethe oli itse rakastunut kihloissa olevaan tyttöön nimeltä  Charlotte Buff. Ehkä kirja kokonaisuudessaan oli viesti Charlotte Buffille. Myöhemmin tunnekuohusta selvittyään Goethe katui kirjan julkaisemista. 

Kirja etenee pääasiassa kirjemuotoisena. Werther on mennyt maaseudulle lomalle ja kirjoittaa sieltä hyvälle ystävälleen Wilhelmille.

16.6.

"Miksen kirjoita sinulle? – Semmoistako kysyt, ja olet sentään kuuluvinasi tietoviisaitten joukkoon sinäkin? Pitäisihän sinun arvatakin, että voin hyvin, ja vieläpä, että lyhyesti vain – olen tehnyt tuttavuuden, joka koskee varsin läheltä sydäntäni. Olen – oh, enhän tiedä.

Vaikeaksipa käynee kertoa järjestyksessä sinulle, kuinka kaikki on tapahtunut, että olen tullut tuntemaan mitä suloisimman olennon. Olen iloinen ja onnellinen ja siis huono kertoja.

Enkeli – äsh samaahan sanoo jokainen omastaan, eikö niin? Ja kuitenkaan en osaa sanoa sinulle, kuinka täydellinen hän on; ja miksi hän on niin täydellinen, lyhyesti vain, hän on vallannut ja vanginnut koko mieleni."

Samassa kirjeessä Werther kertoo, että ihastuksen kohde Lotte oli kihloissa kunnon miehen kanssa. Mies oli matkoilla, eikä voinut osallistua tanssiaisiin, joissa Werther tapasi Lotten ja rakastui häneen tulisesti.

Werther tapaa lähes päivittäin Lottea, joka hoivaa äitinsä kuoleman jälkeen nuorempia sisaruksiaan. He tapaavat yleensä vain muiden ihmisten läsnä ollessa. Onnellinen aika Wertherin mielessä kestää alle kaksi  kuukautta.

13.7.

Werther ilmaisee kirjeessä olevansa vakuuttunut, että Lottekin rakastaa häntä. Sitten epäusko valtaa hänet ja hän kyselee lähinnä itseltään, onko kyseessä luulo vai onko se totta: "ja kuitenkin, kun hän puhuu sulhasestaan, puhuu sellaisella lämmöllä ja sellaisella rakkaudella hänestä – silloin tunnen olevani kuin mies, joka on menettänyt arvonsa ja kunniansa ja jolta miekka on riistetty."

Vähän ajan kuluttua hän kirjoittaa Lottelle lyhyesti, että oli suudellut löytämäänsä Lotten kirjoittamaa lappusta.

Pian olosuhteet muuttuvat ja hän kirjoitta ystävälleen, kun hänen kärsimystiensä on alkanut.

30.7.

Albert on saapunut, … tyyni ja maltillinen… Hän on tunteellinen mies ja tietää, mitä hänellä Lottessa on. … minulla ei enää ole iloa Lotten läheisyydessä.

18 8. 

 Pitääköhän siis välttämättä olla niin, että ihmisen onni samalla myöskin on hänen kärsimystensä lähde?

Werther kuvaa ystävälleen erilaisia tunteitaan ja poimin niitä kirjeistä:

pelko, huoli, mustasukkaisuus toivottomuus syyllisyys häpeä, raastava ikävä, masennus ahdistuneisuus, pettymys ihanan unen päätyttyä, kateus, katkeruus, kuohuva intohimo, viha, tyhjyyden tunne, tunteettomuus, voimattomuus. Sitten Werther huokaisee: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

3.9. 

Werther päättää lähteä pois maalta ja Lotten läheisyydestä. Hän alkaa lähettää ystävälleen kirjeitä, joissa kuvaa virkamiehen päiviä.

20.1. 

Werther kirjoitta kirjeen Lottelle ja siitä kuukauden kuluttua Albertille

Juonipaljastuksia

Seuraavana kesänä Werther menee taas viettämään kesää samalle paikkakunnalle ja Lotten naapuriin. Hän vierailee usein Lotten ja Albertin luona. Lotte ei millään tavalla rohkaise Wertherin tunteita. Myös joulukuussa hän viettää aikaa kylässä. Lotte kertoo Werthrille, että tuntee vain sääliä tätä kohtaan. Lotten kotona vieraillessa hän saa kuunnella Lotten soittoa ja hänen katseensa osuu Lotten vihkisormukseen. Se saa hänet kirjoittamaan ystävälleen:

4.12.

Voi ystäväni! – Näetkö sinä, minä menehdyn, en kestä, en kestä tätä kauempaa!

12.12.

Rakas Wilhelm, olen mielentilassa, jommoisessa lienevät ne onnettomat olleet, joista luultiin, että heitä ahdisti paha henki. Usein se tarttuu minuun. Se ei ole tuskaa, se ei ole himoa – se on sisäistä outoa kuohua, joka uhkaa pakahduttaa rintani ja kuristaa kurkkuani. Voi minua! Voi!

Näinä aikoina Wertherin päätös itsemurhasta alkoi kypsyä.

Hän alkaa kirjoittaa pitkää jäähyväiskirjettä Lottelle ja lyhyitä Wilhelmille ja Albertille

Juuri ennen joulua Albert lähtee lyhyelle matkalle. Vastoin sopimusta Werther menee Lotten luo ja illan mittaan Wertherin tunteet kuohahtavat. Hän halaa ja suutelee Lottea.

Seuraavan päivän iltana kellon lyödessä 12, Werther ampui itseään päähän pistoolilla, jonka oli saanut lainaksi Albertilta. 

SABINAN TARINA

Sabina Spielrein (s. 1885) oli venäjänjuutalainen Rostovissa varakkaassa perheessä kasvanut tyttö. Hänen äitinsä oli hammaslääkäri ja isä oli menestynyt kauppias. Hänellä oli kolme nuorempaa veljeä ja itseään paljon nuorempi, hänelle kovin läheinen sisar.

Kuritusväkivallan jäljet

Viime viikon blogissa lapsen kärsimyksestä, käsittelin lapsuuteni kuritusväkivaltaa, jota olin alkanut muistella yllättäen nyt kahdeksankymppisenä. Kirjoitin keski-ikäisenä kirjan isäsuhteista (Isäni tytär, Isäkuva ja naisen identiteetti, Kirjapaja). En lainkaan käsitellyt siinä kuritusväkivaltaa, en kokenut sitä ongelmaksi niihin aikoihin, en edes maininnut sitä kirjassa. Sen häpeän muisto oli painunut syvälle tiedostamattomaan. Tiedostin sen vain faktana, jota en pitänyt mitenkään tärkeänä. Tarkistin kirjasta, mitä ajattelin keski-ikäisenä isäsyä:

Kun vanhuuteni koitti, kuva isästä muuttui. Kaikki myönteinen alkoi vahvistua. Lopulta kuva oli aika ruusuinen. Kun kirjoitin kuusi vuotta sitten runoja kirjaani Tunteita ja tarinoita ja mietin, mikä oli oleellisinta isäsuhteessani, elin ruusuiseksi käsitellyn isäsuhteen vaihetta:

ISÄNI KANNUSTUS

Isäni oli kuningas

mielestäni.

Kun kuningas sanoi:

"Oletpa taitava",

uskottava oli.

Ja kuningasisäni

jäi asumaan aivoihini.

Yhä kuiskii:

Hyvä, oikein hyvä.

Kaksi vuotta sitten mieleeni pulpahtivat muistot isäni antamista selkäsaunoista. Tajusin, että ne eivät todellakaan olleet oikein, vaikka olivatkin maan tapa. Minulla oli oikeus olla isälle vihainen kehooni kajoamisesta.

Kotisivuni alussa oli kuva Töölöstä ja lause: "Tuo rakastettava kivierämaaympäristö tarjosi onnelliseksi prosessoidun lapsuuden" Viikko sitten ajattelin, että lausehan on valetta ja poistin sen. Prosessointi jatkuu, ehkä joskus voin palauttaa lauseen takaisin.

Mira Kreivilän kirja imaisi minut maailmaansa heti alussa. Itkin kirjaa lukiessani kohtalotoverini Sabinan ja omia kuritusväkivaltakokemuksia. Me molemmat olimme saaneet isältämme remmillä selkään. Meille kummallekin isä oli huutanut suutuksissaan. Me molemmat olimme menneet selkäsaunan jälkeen yksin huoneeseemme itkemään. Sain vertaistukea, jollaista en muista saaneeni mistään kirjasta saatikka keltään ihmiseltä, koska en ollut osannut sitä edes hakea. Sabina oli keskustellut kokemuksistaan ystävänsä kanssa jo lapsena ja myöhemmin hän kävi läpi muistojaan aluksi takerrellen, myöhemmin sujuvammin ja moneen kertaan Jungin kanssa.

Se mitä tyttö kokee 3 - 6 vuotiaana suhteessa isään (tai isän asemassa olevaan hahmoon, johon on muodostunut tunnesuhde), vaikuttaa Freudin mukaan siihen, minkälaisia rakkaussuhteita hän etsii ja miten hän niissä elää. Minä etsin kilttiä miestä, en isäni kaltaista. Sabinakin rakastui kilttiin mieheen. Ex-mieheni muistutti ulkonäöltään enoani, joka oli kummini ja johon olin kiintynyt. Sabina oli ihastunut Jungin vaaleuteen vastakohtana juutalaisen isänsä tummuuteen. Mietin: Oliko Sabinan kärsimyksen pohjalla vaikean isäsuhteen aiheuttamat jäljet. - Oliko Jung hänelle kuin äiti, joka puhalsi kipeään kohtaan, antoi hellyyttä, mutta alkoi kuitenkin torjua ja lopulta hylkäsi kokonaan. 

SABINA SAIRASTUU, PARANTUU JA RAKASTUU

Rakkaan pikkusisaren kuolema kuusivuotiaana lavantautiin laukaisi Sabinassa joukon psyykkisiä oireita. Varakkaat vanhemmat lähettivät tyttären hoitoon sen ajan arvostetuimpaan mielisairaalaan Sveitsiin. Ylilääkäri Eugen Bleuler kuvaili 7.8.1904 sairaskertomuksessa Sabinan oireita: "Vaikeita oireita jo kahden vuoden ajan. Vanhempien mukaan jo lapsena epävakaa. Oirekuvastoon kuuluu pakkoliikkeitä, kuten nopeita nykäyksiä, keinutusta, kielen työntämistä ulos. Puhetta vaikeaa seurata. Sulkeutunut. Traumatausta."

Jung ehdottaa Sabinalle psykoanalyysiä ja tämä ei ole aluksi lainkaan innostunut hoidosta, joka on "vain" puhumista. Vähitellen luottamus menetelmään ja Jungiin alkoi kasvaa ja Sabina kertoi sisarensa kuolemasta yhä uudelleen. Hän alkoi kiintyä Jungiin ja oli suorastaan riippuvainen tiheistä tapaamisista. Jungin ollessa pari viikkoa poissa klinikalta, hän alkaa oireilla voimakkaasti.

Välillä on lainauksia erilaisista dokumenteista, myös Jungin muistiinpanoista:

Tänään voimakas kauhukohtaus. Kokemus kuin joku tunkeutuisi hänen kehonsa sisään, niin kuin joku ryömisi hänen sänkyynsä, ihmisolio kuitenkin (mikä?). Kuuli jonkun huutavan korvaansa. Kuvasi olentoa myöhemmin kapiseksi koiraksi tai paholaiseksi. Myös käsiään kuvaili itselleen vieraiksi.

Kauhukohtaus voi pohjautua niihin tuntemuksiin, joita Sabinalla oli suhteessa isään ja tämän harjoittamaan kuritusväkivaltaan. Psykoanalyysissa kädet symboloivat aggressiivisuutta. Ehkä pieni Sabina joutui torjumaan kaikki aggressiivisuuden tunteet isää kohtaan. Isähän pakotti Sabinan suutelemaan kättään aina selkäsaunan jälkeen. 

Sabinalla on usein itsetuhoisia ajatuksia ja hän fantasioi omalla kuolemallaan. Analyysissä puhutaan paljon unista.

Vähitellen Sabinan kunto alkaa kohentua ja hän alkaa lukea ylilääkärin lainaamia lääketieteellisiä kirjoja. Harhat olivat loppuneet.

Kerran ollessaan kävelyllä sairaalan alueella, Sabina tapaa Jungin. Keskustelu muuttui tasavertaisemmaksi. He keskustelivat Sabinan kiinnostuksesta lääketieteeseen. Askeleet johtivat läheiseen pyökkimetsikköön. Sabina kertoo: "Lähdin seuraamaan sinua jonnekin uuteen ja innostavaan, houkuttelevaan enemmän kuin pelottavaan, vieraalle reitille."

Pian tapahtuman jälkeen Sabin kotiutetaan. Hän jää asumaan Zurichiin ja alkaa opiskella yliopistossa lääketiedettä. Hän menee Jungin piilotajuntaa käsittelevälle luennolle. Hän meni luennon jälkeen keskustelemaan Jungin kanssa ja he menivät yhdessä kahvilaan. Seuraavalla viikolla Jung tarjosi hänelle harjoittelijan paikkaa klinikalla, jossa Sabina oli ollut hoidettavana.

Vuonna 1907 huhtikuussa Sabina pyysi kuin ohimennen Jungia katsomaan kanssaan tähdenlentoja. Molemmat kertoivat omasta lapsuudestaan ja vähitellen puheenaiheet siirtyivät oopperaan ja lopulta he päättivät mennä yhdessä katsomaan Wagnerin Sigfridiä. Sen jälkeen Sabina sai Jungilta rakastavan kirjeen.

Myöhemmin he menevät purjehtimaan yhdessä. Sabina kirjoitaa: Veneessäsi kirjoitimme runojemme ensimmäiset säkeet. Olimme hiljaa niin kuin oopperasalin hämärässä. Olimme kahden. Olimme yksi.

Kesällä Sabina matkusti kotiinsa Rostoviin. Hän ikävöi valtavasti Jungia ja toteaa, ettei tilanne ollut ongelmaton: "Me tutustuimme toisiimme, me rakastuimme, emme huomanneetkaan – ja sitten oli liian myöhäistä paeta. Kirjoitin hänelle runoja, hänelle sävelsin laulun, häntä ajattelin päivin ja öin."

Sitten tuli ilta, jolloin Jung tuli Sabinan luo, tervehti muodollisesti ja totesi: "Petän Emmaa". Siitä alkoi yhteinen kärsimyksen tie.

Ymmärsin myös Sabinan tunteita suhteen aallokoissa. Alun kuva kertoi omasta seurustelusuhteesta vuosikymmeniä sitten. Sabina ja minä kärsimme, koska toisella osapuolella oli omat esteensä, Sabinan tapauksessa este oli ihan konkreettinen Jungin perhe, minun kohdalla toinen osapuoli oli muulla tavalla ihmissuhteisiinsa sidottu. Mutta niitä samoja tunteita, joita nuori Werther tunsi aikoinaan rakastaessaan, tunsimme myös Sabinan kanssa. Kun viimein rakkauteni sammui, iloitsin uudesta vapauden tunteesta. Kärsimykseni oli päättynyt.

Sabina toivoo, että Jung ohjaa hänen lopputyönsä, ja tämä suostuu. Kanssakäyminen saa yhä intiimimpiä muotoja. Sitten seuraa pitkä hiljaisuus, kunnes Sabina saa kirjeen, joka kuvaa Carl Jungin kärsimystä: "Rakas. kadun niin paljon, kadun heikkouttani ja kohtalon kirousta, joka uhkaa minua- Pelkään työni puolesta, se on elämäntehtäväni, ja pelkään kaikkea sitä, mikä hiljalleen paljastuu minulle, kun tilanne selkenee….Annatko minulle anteeksi sen, että olen mitä olen, millainen olen. Että loukkaan sinua näin, ja unohdan roolini lääkärinä. Tajuatko, tajuathan, että minä olen ihmisistä heikoin ja epävakain?"

Sabina: "Myöhemmin sain tietää, mistä kaikessa oli kysymys: Sinulle oli kuun alussa syntynyt kolmas lapsi, ensimmäinen poikalapsesi. Perhe ja avioliitto – sopimus! - alkoi painaa aitoa rakkautta enemmän."

Sabinan haaveena oli ollut saada Jungín kanssa pieni vaaleakiharainen poika, jonka nimeksi annettaisiin Siegfried.

Nyt sekin unelma on murskautunut. Sabina kirjoitti päiväkirjaansa kerran, kun Jung oli poistunut hänen luotaan:

"Tämä tila on paljon pahempi kuin kuolema, Millään ei ole mitään väliä… Koko lajin säilyminen on ilman muuta tärkeämpää kuin yhden yksilön säilyminen. Mikset halua tappaa minua, jos rakastat minua, vaikka olen tällainen surkimus? Tämä tuntuu kidutukselta."

Omissa ahdistuksissaan sekä Sabina että Jung kääntyivät kirjeellisesti ongelmassaan Freudin puoleen. Tilanne oli skandaali psykoanalyysin maailmassa, se oli vastoin ammattietiikkaa. Lopulta Freudin ja Jungin välit rikkoontuivat.

"Hyvä professori Freud!

Tiesin ennalta, etten nukkuisi tänä yönä. Minua ei jätä rauhaa rakkaani, ajattelen häntä koko ajan. Tuntuu kuin kukaan tässä maailmassa ei uskoisi minua. Tohtori Jung oli lääkärini, sitten hänestä tuli ystäväni ja sitten "runoilija", siis rakastettuni. Hän saapui luokseni, ja kaikki tapahtui niin kuin runoudella on tapana…"

Seuraa pitkä kuvaus tilanteesta, jossa hän mm. tuo esiin itselleni menneisyydestäni tutun ajatuksen: "Tahtoisin jo saada vapauden, mutten kykene siihen niin kauan kuin häntä rakastan."

Viimeinen kappale kuuluu: Toivon sydämestäni, että ymmärrätte minua ja käsitätte, ettei tässä tilanteessa ole mitään halveksittavaa. Toivon, että voisitte antaa tähän asiaan jonkinlaisen ratkaisun.

Kunnioittavin terveisin.

neiti Sabina Spielrein

Vierailin puolitoista vuotta sitten Freudin kodissa Wienissä. Voin kuvitella, miten hän vaipui Sabinan kirjeen saatuaan mietteisiin istuessaan työpöytänsä (kuva) ääressä. Ehkä hän katseli ikkunasta pihalle rauhoittavaa näkymää (kuva) pohtiessaan tarkoin, mitä vastaa kummallekin.

Jung palasi tunteineen perheensä pariin. Sabina palasi takaisin Rostoviin. Hän menestyi hyvin lääkärinä ja tutkijana ja sai perheen, mutta kohtasi varhaisen kuoleman vuonna 1942 natsien murhaamana. LISÄÄ>>>

POHDINTAA

Kirjan äärellä oli mielenkiintoista tutustua alkuaikojen teorioihin psyykestä. Freudin mielestä kristinusko oli puolustusmekanismi, jonka avulla ihminen karttoi itselleen epämieluista todellisuutta. Jung taas oli kiinnostunut okkultismista, spiritismistä  ja ym. mystiikasta. Sabina puhui suojeluhengestään. Jung ja Sabina olivat sen ajan terävimpiä sielunliikkeiden tuntijoita ja kuitenkin täysin avuttomia, kun romanttinen rakkaus alkoi hallita heitä.

Kun itse olin vangittuna romanttiseen rakkauteen ja sen toimimattomuuteen meidän kohdalla, apu tuli itseni ulkopuolelta. Se tuli raamatun teksteistä ja rukouksesta. Kumpikin osapuoli oli onnellinen tuloksesta. Kumpikin sai rauhan ja ystävyys ja kunnioitus jäi jäljelle.

Kolmekymmentä vuotta sitten aloin tehdä väitöskirjaa ja ilmapiiri psykologiassa oli muuttunut. Psykoanalyysi  ja jungilaisuus olivat väistymässä ja kognitiivinen terapia valtaamassa alaa. Kognitiivisen terapian konkareista, minuun teki suurimman vaikutuksen Michael Mahoney. Hän oli omahoidon pioneeri ja sen vankkumaton kannattaja.  Mahoney aukaisi minulle väylän auttaa kirjoittamisen avulla ihmisiä. 

Mahoney summaa vuotta ennen kuolemaansa kirjoittamassa esseessään intohimojaan, joista ensimmäinen kolmesta on tarve rakkauteen, joka hänen mukaansa on mystinen miniatyyri ja ennakkokuva taivaasta, jota pyhimykset ja runoilijat ovat kuvanneet. Rakkaudella Mahoney tarkoitti romanttista ja eroottista rakkautta. En tiedä toiko rakkauden etsiminen hänelle kärsimystä. Voi kuitenkin olettaa, että jos hän olisi löytänyt sellaisen rakkauden, jota etsi, hän ei olisi tehnyt itsemurhaa.

Raamatussa puhutaan paitsi romanttisesta rakkaudesta myös agape-rakkaudesta, jota ensimmäisen korinttolaiskirjeen kolmastoista luku (jakeet 4 - 7) kuvaa:

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 

Myös agape-rakkauteen kuuluu kärsimys. Ihmisen elämä vaan on sellaista.

Jeffrey Young on kehittänyt kognitiivisen terapian käyttökelpoisimman välineen kärsimystä tuottavien tunteiden ymmärtämiseen ja työstämiseen. Sitä nimitetään skeematerapiaksi, koska se käsittelee ihmisen mielen uskomusjärjestelmiä. Viime viikolla puhuin hylkäämisen skeemasta. Se tuo parisuhteeseen kärsimystä, ellei siihen saa apua. Ensinnäkin hylkäämisen skeeman omaava etsii tiedostamattaan usein parikseen ihmistä, joka ei jostain syystä halua tai pysty sitoutumaan ihmissuhteeseen. Hän myös pelkää herkästi ja ilman syytä, että menettää toisen. 

Erityisen kiitollinen olen siitä, että Jeffrey Young näkee mahdolliseksi yhdistää kristinuskoa ja skeematerapiaa ja on kirjoittanut esipuheen niitä yhdistävään John J. Ceceron kirjaan: Praying through Our Lifetraps: A Psycho-Spiritual Path to Freedom. Yeffreyn yhteistyökumppani Janet Klosko kiittelee John Ceceron kirjaa ja toteaa: "Kirjan keskeisin näkökulma – että Jumala parantaa haitalliset skeemamme – viitoittaa tietä psykologisten ongelmien hengellisille ratkaisuille. Niille, joilla on pääsy siihen maailmaan, Jumala voi tarjota rajattomat mahdollisuudet korjaavaan vanhemmuuteen."

Kun mietin virttä, jossa puhutaan ihmisistä, jotka ovat haavoittuneita ja sotkeneet elämässä ja asiansa, mieleeni tuli Sleyn laulukirjasta löytyvä lohdullinen laulu. 

1. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.

2. Maan alimpiin paikkoihin astui / hän kantaen ristiään. / Ja viittansa verestä kastui, / repi haavoille piikit pään.

3. Ja alemmas vieläkin johti / tuo tuskien raskas tie. / Hän syntistä naista käy kohti, / yhä ryöväri yössä lie.

4. Hän kieltäjän kurjankin kohtaa, / ei väistä vaan luokseen käy. / Vain rakkaus silmistä hohtaa, / eikä kostoa, vihaa näy.

5. Ja vieläkin alemmas tulla / hän tahtoo, jos siellä on / joku tunnolla haavoitetulla, / joku kurja ja mahdoton.

6. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.

KUUNTELE>>>