KRISTILLISEN KIRJAN ÄÄRELLÄ

Kun olin lapsi, elimme kristillisessä yhtenäiskulttuurissa. Jopa koulussa käytetty Aapinen oli kristillinen kirja. Siinä kerrotaan: "TAIVAALLINEN ISÄ Jumala on suuri. Jumala on hyvä. Hän on luonut taivaan. Hän on luonut meren. Hän on luonut maan. Hän on luonut sinut. Jumala on sinun taivaallinen isäsi. Sinä olet Jumalan lapsi. Kiitä jumalaa! Pelkää Jumalaa! Rakasta Jumalaa! Tottele hänen käskyjänsä!

Olen oppinut lukemaan varsin kristillisestä kirjasta. Se sattui olemaan virsikirja. Olin saanut yllä kuvatun aapiseni isältä 4 - 5-vuotiaana ja hän oli opettanut minut tavaamaan ja edistymisestä sitten muni musta kukko. Sitten koitti se hetki, jolloin opin lukemaan tai huomasin osaavani lukea. Olin 6-vuotias. Olimme kesällä maalla ja kotiapulaisemme Anni ilmoitti menevänsä lukemaan omaan huoneeseensa. Halusin viettää aikaa hänen lähellään ja totesin tulevani mukaan. Nappasin käteeni lähimpänä saatavissa olevan kirjan, joka oli virsikirja. Istuimme sängylle vierekkäin ja Anni avasi oman kirjansa ja minä omani. Ensimmäisen kerran elämässäni tajusin, mitä siinä luki. Sana ei ollutkaan kirjainjono ja vaan kokonaisuus. Se oli taianomainen hetki.

LUKUELÄMYKSIÄ

Ensimmäisistä omista lukuelämyksistäni muistuu mieleeni kaksi Saksassa 1800-luvulla kirjoitettua runokirjaa: Jörö-Jukka ja Max ja Moritz. Kirjat eivät olleet vähimmässäkään määrin kristillisiä, vaikka pureutuivatkin ihmisen pahuus -ongelmaan. Armoa niissä ei tunnettu, vaan paha sai armotta palkkansa.

Jöröjukassa käsiteltiin erilaisia tottelemattomuuksia. Sen on kirjoittanut psykiatri-isä kolmevuotiaalle pojalleen. Kuvituskin on isän käsialaa.

Kirjassa Pekka jää yksin kotiin ja äiti varoittaa, että jos Pekka on tottelematon ja imee peukaloa äidin poissa ollessa, Kraatari tulee ja leikkaa peukalot irti. Heti äidin lähdettyä Pekka uhmaa kieltoa ja Kraatari syöksyy sisään sakset kädessään - ja paha saa palkkansa.

Eniten minuun kolahti runo Lassista, joka ei halunnut syödä soppaa. Minä en halunnut syödä kaurapuuroa.

"Ja nyt hän kuivui niinkuin korsi,

vain vajaan luodin mahtoi painaa:

Ja viimein hänet surma sorsi,

maan mullassa nyt makaa vainaa."

Viimeisessä kuvassa soppakulho oli tuotu Lassin hautakummulle. 

Max ja Moritz olivat varsinaisia ilkimyksiä, jotka tekivät kepposiaan aikuisille. Viimeisen kepposensa he tekivät kylän myllärille ja huonostihan heillekin kävi:

"Pojat, joit ei saatu hyviks.

Jauhettuina nyt on jyviks."

PITKÄPERJANTAIN AHDISTUS

Teologi-äiti oli varmasti lukenut meille hyviä kristillisiä kertomuksia, mutta niistä minulla ei ole mitään mielikuvaa. Sen sijaan muistan hyvin, kuinka äiti luki Raamatusta pääsiäisen tapahtumista. Jumalasta ja Jeesuksesta olin kuullut paljonkin. Naapurissa olin oppinut, että Jumala oli pelottava kuuman kiven kanssa lasten pahuutta kyttäävä hahmo, ja pyhäkoulussa Töölön kirkossa olin oppinut, että Jeesus oli lasten ystävä "Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen."

Nyt Raamatussa kerrottiin, että Jeesus vangittiin ja vietiin kidutettavaksi ja pilkattavaksi ja tuomittiin viimein kuolemaan. Se tuntui minusta ahdistavalta. Ajattelin, että tämän jutun täytyy kuitenkin päättyä hyvin. Onnellinen käänne on varmaan pian tulossa. Ilahduin, kun kansalle annettiin mahdollisuus valita yksi kolmesta kuolemaantuomitusta vapautettavaksi. - Olin helpottunut: Tiesinhän että loppu on onnellinen, niin kuin aina tarinoissa: hyville käy hyvin. Mutta loppu olikin musertava. Jeesus ristiinnaulittiin. Oli tapahtunut hirveä epäoikeudenmukaisuus ja pienen lapsen oli vaikea käsittää sitä. Varmasti sain kuulla pääsiäisenä ylösnousemuksesta, mutta siitä en muista, eikä se muuttanut pitkäperjantaina syntynyttä tunnejälkeä. Jäin evankeliumin ulkopuolelle. En saanut tietää, että meille pahoille käy hyvin juuri Jeesuksen takia.

PÄÄSIÄISEN ILO

Vasta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin löytyi kaksi kirjaa, jotka avasivat mitä minun elämässäni tarkoitti Raamatussa kuvattu historian tapahtuma, että Jeesus ristiinnaulittiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.

Olin tullut yksin kotona uskoon ja aloin etsiä kirjastosta kristillisiä kirjoja. Ensimmäisten joukossa käteeni tarttui 1400-luvulla kirjoitettu kirja "Kristuksen seuraamisesta." Se oli suomennettu 1800-luvulla: "Neljä Kirjaa, joita on kokoonpannut Thomas Kempistä, ja nyt Suomeksi kirjoittanut yksi Christuksen heikko Sanansaattaja Hämesä. Jo ensimmäinen luku alkoi mielenkiintoisesti: "Kristuksen seuraamisesta ja kaiken maallisen turhuuden halveksimisesta." Luin kirjan haltioituneena moneen kertaan. Siihen aikaan kirjastoissa oli kirjan takana lappu, johon merkittiin lainaajan numero. Siitä sain tietää, että olin Forssassa sen ainoa lainaaja vuosiin, mutta olinkin sitä ahkerampi. Jostain sain tietää, että tuon munkki Tuomas Kempiläisen kirjoittama kirja oli ollut myös presidentti Kekkosen yöpöydällä. Ehkä se oli hänen äitinsä peruja.

Toinen kirja avasi minulle sen, että myös minä olen hyväksytty Jeesuksen sovitustyön tähden. Se oli Ruth Paxonin kirjoittama kirja "KRISTUKSEN TYÖ MEIDÄN EDESTÄMME". Siinä oli lause, joka selitti pienoisevankeliumia: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh 3:16). Paxon toteaa, että ristinkuolema olisi ollut turha, jos yksikin Jeesukseen uskova jäisi pelastuksen ulkopuolelle. Ymmärrän, että uskon määrä ei ratkaise pelastumistamme vaan sen kohde. Jos uskoo vaikka vain pienen sinapinsiemen verran ja osaa huutaa viimeisellä tuomiolla avukseen Jeesusta, pelastuu.

MAINIO KRISTILLINEN KIRJA

Olin viime torstaina ihan konkreettisesti kristillisen kirjan äärellä, kun osallistuin hyvän ystäväni Jorma Kalajoen kirjan julkkareihin Turussa. Olin tuntenut hänet ja hänen vaimonsa Marjan kolmisenkymmentä vuotta. Olin kuunnellut hänen puheitaan ja joskus puhunut Forssan kirkossa samassa tilaisuudessa, mutta varsinainen tutustuminen tapahtui harmillisielta vaikuttavan vastoinkäymisen takia. Olimme olleet Parikkalassa Oronmyllyn leirikeskuksessa, jossa Jorma oli yksi kristillisten päivien vetäjistä. Kun lähdön hetki koitti, selvisi, että paikallisessa korjaamossa ollut auto ei ollutkaan tullut kuntoon. Tarjosin heille kyydin ja välillä Parikkala - Turku selvisi, että olen Kalajokien kanssa niin sanotusti samalla aaltopituudella. Ajatuksemme uskosta ja elämästä tuntuivat matsaavan täydellisesti. Ystävyytemme poiki yhteistyötä sekä Jorman että Marjan kanssa. 

Olin muutama vuosi sitten taas kerran heidän luonaan kylässä ja Marjan kanssa saimme puhua rauhassa, kun työhuoneen ovi oli tiukasti kiinni. Sitten lounasaikaan sieltä ilmestyi mietteliään ja samalla innostuneen oloinen mies, joka ilmoitti kirjoittavansa kirjaa Jumalan teonsanoista. Aihe tuntui minusta erikoiselta. Pientä selitystä lukuun ottamatta aiheesta ei keskusteltu sen enempää.

Sain myöhemmin nähdä Jorman käsikirjoituksen ja luin sen yhdeltä istumalta kaikessa rauhassa pieksämäkeläisessä hotellissa. Minulle tuli tuntu, että kirjoittaja kunnioitti lukijaa "tarjolla pitäen elämän sanaa" ja antoi tälle vapauden tarttua tarjottuun ja ajatella omilla aivoillaan. Kirjoittaja ei esiintynyt teologisena päällepäsmärinä, vaan lukijan rinnalla Raamattua ihmettelevänä ja ihastelevana kanssakulkijana. On selvää, että Jumalan tekemisistä tuli minulle uutta tietoa ja näkökulmaa. 

Minulle Mooseksen ensimmäinen kirja ja ilmestyskirja ovat aiheuttaneet ajoittain jännitteitä uskooni ja varsinkin ilmestyskirjaa selittävät lukuisat eri tulkintoja esittelevät kirjat ovat hämmentäneet. Jos kirjoittaja samalla viestittää omaavansa sen ainoan oikean totuuden, johon hän nyt haluaa lukijansa johdattaa, haluan ottaa hänen ajatuksiinsa etäisyyttä.

Hieman mietteissäni aloin perehtyä Jorman ajatuksiin Ilmestyskirjasta. Tähän asti kaikki hyvin, mutta lisääkö kirjan selitykset ilmestyskirjasta pelkoa. - Onneksi ei lisännyt. Jorma avaa Raamattua ensilehdiltä viimeiselle uskoa ja luottamusta lisäävällä tavalla.ja antaa samalla lukijalle mahdollisuuden olla turvallisesti eri mieltä hänen kanssaan. Kirja tarjoaa sellaiselle, joka ei ole juurikaan kristinuskoon perehtynyt hyvää perustietoa ja kristillisten kirjojen suurkuluttajalle vertaistukea ja aineksia ajatteluun.

Kirjan tekstiä on helppo lukea ja samalla se sisältää syvällisiä ajatuksia ja koettuja kokemuksia kristityn vaellukselta kymmenien vuosien aikana. Kirjoittajan inhimillisyys ja Jumalan jumalallisuus aukenevat sivu sivulta.

KIRJAN SANOMA

Seuraavana on ote Jorman tekstiä luvusta, jonka nimenä on SINUA KANTAVAT IKUISET KÄSIVARRET

Me elämme sekavan maailmantilanteen keskellä ja viimeinen turvamme on Jumala, mutta hänellä onkin viime kädessä kaikki valta. Yllä mainitun laulun voi kuunnella uskon vahvistukseksi englanniksi laulettuna  https://www.youtube.com/watch?v=12CmOw5MY0E

Tuntui, miltä tuntui, meitä kantavat ikuiset käsivarret.