Olen muutamana kesänä osallistunut kuvaamataiteen kursseille. Tänä vuonna olin jo toukokuussa Houtskarissa viikon kurssilla. Paikka oli tuttu jo aikaisemmalta kurssilta kolme vuotta sitten ja opettaja oli tuttu. Olin neljättä kertaa Seijan vetämällä kurssilla. Kurssin aiheena oli sekatekniikka. Minusta on kiva irrotella Seijan sekatekniikkakursseilla, siellä voi opiskella sitä Seijan kehittämää sekatekniikkaa tai tehdä ihan mitä itse haluaa ja miten itse haluaa. Seijan kursseilla saan vaiennettua mielessäni kuiskivan keskikoulun kuvisopettajan äänen, joka sanoo mitä ei saa tehdä ja miten kuuluu tehdä.

Yleensä kuviskursseista ilmoitettaessa sanotaan, että sopii myös vasta-alkajille. Se tarkoittaa, että tule sellaisena kuin olet, vaikka piirustustaitosi olisi tikku-ukko asteella. On mielenkiintoista seurata sitten loppukatselmusta, kun opettajat saavat kaivettua positiivista sanottavaa kaikkien töistä.

Lähdin tiistaiaamuna 7.5. ajelemaan kohti Turkua ja Paraisia. Edellisellä kerralla kolme vuotta sitten olin lähtöaamuna löytänyt netistä tiedon, että minun yksi esi-isäni oli tullut Euroopasta Atun saarelle 1300-luvulla. Otin sitten selvää tästäkin sukujuuristoni osasta ja nyt Atun tienhaaran ohi ajaessa taas ajattelin, että kannattaisi sielläkin vielä käydä.

Lautalle siirtyminen vähän jännitti, mutta sujui. Korppoon lauttarannassa autoni luo tuli "lautturi", joka kysyi: "Talar ni svenska? Puhutteko suomea?" Siis kielialue oli vaihtumassa kaksikieliseksi ja ensimmäinen kieli oli ruotsi. Asiana oli, että lautta lähteekin vajaan tunnin myöhässä. Kolmen  lauttataipaleen jälkeen olimme viimein Houtskarin rannassa, josta sitten joutui ajelemaan kapeaa kiemuraista ja mäkistä tietä saaren toiseen päähään. Matkaa oli kotoani kurssipaikalle 180 km, mutta aikaa kului 5,5 tuntia. Ihana vihreiden värisävyjen täyttämä kevätkesämaisema teki matkasta nautittavan.

Perillä Saaristokoululla sain huoneen tyttöjen asuntolan yläkerrasta (kuvassa vasemmalla). Oli vähän retroa, mutta se oli ymmärrettävää, koska koulun takana oleva kristillinen säätiö oli vähissä varoissa. Lämmityskään ei toiminut minun huoneessani. Ulkona oli 3 astetta, mutta peitteitä lisäämällä (kaksi täkkiä, yksi peitto) pärjäsi hyvin yöt.

Tulokahvilla tapasin taas Markuksen. Hän on mitä mahtavin ja korrektein aatelismies, joka toimi vapaaehtoisena yleismiehenä. Hänen puhettaan oli mielenkiintoista kuunnella. Siinä ei ollut suomenruotsalaista aksenttia vaan kirjakielisuomi oli höystetty vuosisatojen kuluessa aatelissuvussa jalostuneella puhetyylillä. Hän esitteli meille aina ruoat ennen ruokailua. Torstaina hernekeitonkin esittely lähti Euroopan unionista ja päätyi suomalaiseen kansanperinteeseen. Ruuat olivat maittavia. Kun ihastelin Hasselbackan perunoita, Markus oli iloinen, että tunnistin ne (en ollut koskaan niitä syönyt). Sitten saimme kuulla perunoiden tarinan. Resepti on lähtöisin Tukholman Djurgårdenin Hasselback-nimisestä ravintolasta. Hyviä olivat!

Olimme ainoa kurssi koululla. Meitä oli neljätoista keski-iän ylittänyttä naista. Meininki oli rentoa. Koska en juuri kotona yksikseni naureskele, niin täytyy todeta, että viikon aikana sitä ikää pidentävää naurua oli sitäkin runsaammin.

Ensimmäisenä tehtävänä alkavalla oli muistella maalaamalla täpliä, mitä värejä oli nähnyt matkalla kurssille ja miltä nyt tuntui jne. Seuraavaksi väritäplien päälle laitettiin peittävää gessoa, ja gesson päälle lisättiin taas värejä paperin täydeltä. Alla vasemman kuvan nuoli osoittaa työtäni tässä vaiheessa ja oikealla on seuraava vaihe – ihminenhän siihenkin taas tuli.

Seuraavaksi piti etsiä omasta puhelimesta joku kuva, joka suurennettiin ja kopioitiin kalvolle ja  työtä jatkettiin Seijan kehittämällä menetelmällä: mukaan tuli Japanin-paperia, gessoa ym. Kuvassa Seija opettaa tekniikan käyttöä:

Kokeilin tekniikkaa ja sitten sovelsin sitä osittain töihini ja sitten piirtelin ja maalailin omiani ja nautin luovasta ilmapiiristä ja mukavien ihmisten seurasta.

Kurssipaikkamme sijaitsi kirkon naapurissa ja sinne piti mennä ihastelemaan Mangoliapuun kukkimista. Kirkon ovet olivat auki ja sinne pääsi katselemaan vanhaa interiööriä rauhassa. Kuvassa seinästä tuleva käsi pitelee kolmea tiimalasia. Niitä oli kirkoissa saarnastuolien lähellä "ei vain ajan mittaamista varten, vaan kehottamassa ottamaan ajan rajallisuudesta vaarin".

Perjantai-iltaa vietimme vierassatamassa. Kylmät ilmat olivat saaneet minut ostamaan viereiseltä  lähetyskirpputorilta kolmella eurolla norjalasimallisen villapaidan ja sen puin toppatakin alle, niin pärjäsin terassilla - kun vielä join ison kupillisen kuumaa kaakaota. Vierassatamassa oli vain yksi vene, mutta muuten asiakkaita oli mukavasti ja palvelu erinomaista.

Lopussa kokoonnuimme takkahuoneeseen ja jokainen toi vuorollaan esiin kaksi työtään, joita Seija ja muut oppilaat kehuivat. Lahjan ja kortin luovutus päätti kurssin. 

Kiiruhdimme ruokalaan, jossa Markus jo odotti. Saimme Pizzaa, joka ei ollut ohutta napolilaista pizzaa, vaan jotain muuta, jonka olen unohtanut. Söin pikavauhtia ja lähdin ajamaan kohti lauttarantaa ja toivoin, että mahdun mukaan. - Mahduin.

Kotimatkalle lähdimme sunnuntaina tutulla joukolla. Osa ehti aikaisempaan lauttaan, osa tuli seuraavalla tunnin päästä. Kotimatkalla oli kiitollinen mieli. Taas tuli intoa lisää kaivaa kotonakin esiin kynät ja pensselit. - Puhun pensseleistä, joista puhuminen oli keskikoulussa ehdottomasti kielletty. Piti puhua siveltimistä. Mutta taas tunnen olevani astetta vapaampi puhumaan, mitä haluan ja maalaamaan mitä haluan. Kiitos Seija!

HENGEN RAVINTOA

Kurssi oli kristillisen säätiön keskuksessa, mutta kurssi ei ollut kristillinen. Kun tehtävänä oli etsiä puhelimesta joku kuva, silmiini tuli Jeesus-kuva, jota aloin työstää Seijan opeilla. Kotona laitoin kuvaan vielä kultavärillä maalaamani kehyksen. Nimi on tällä hetkellä "Ev.lut. ikoni". En ole koskaan aikaisemmin maalannut Jeesuksen kasvokuvaa leireillä.  En ole halunnut herättää hämmennystä ja muutenkin kaipaan Jeesuskuvia maalatessani rauhaa. Valitsin kuvan vielä toiseksi loppuarvioitiin. Oli mielenkiintoista, että opettajamme onnistui välttämään kiertoilmauksilla Jeesus-nimen mainitsemisen sekä ohjauksessa että loppuarvioinnissa.

Kirkon rannassa oli hiljaisuuden polku, jossa oli rukoushelmiä mukailevia tekstejä. Seuraavana on niistä kaksi.

Viime viikko on ollut "Minän" pohdiskeluviikko. Syntymäpäivä on aina elämän väli-inventaarion paikka. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kiitollisempi olen elämästäni ja sitä selvemmin näen Jumalan johdatuksen pienissä yksityiskohdissa ja isoissa vastoinkäymisissäkin. Vuosi on ollut poikkeuksellinen. Olen vuoden aikaa menettänyt kolme läheistä ystävää. On vain oltava kiitollinen siitä, miten heidän ystävyytensä on vuosikymmenten aikana rikastuttanut elämääni. Kaipaan heitä ja sitä kiitollisempi osaan olla niistä ikätovereista, jotka edelleen ovat elämässäni ja tietysti myös perheestä ja suvusta. Kun aloitin sukututkimuksen eläkkeelle jäätyäni, en osannut aavistaa, miten paljon sekin on tuonut iloa elämään. Historia on enemmän läsnä ja asioita katsoo laajemmasta perspektiivistä. Jumalan johdatuksena koen myös sen, että Lydeke Skalm päätti lähteä Manner-Euroopasta tänne pohjoiseen ja päätyi Atun saarelle. Ilman häntä minä en olisi minä. Hänestä ja hänen jälkeläisistään on tullut osa geeneistäni ja osa identiteettiäni. (Esi-isä Euroopasta >>>)

Suren sitä, miten meidän sukupolvemme on häivyttänyt kulttuurista kristillisiä arvoja, jotka olivat aikaisemmille sukupolville vuosisatojen ajan tärkeitä. Heidän arvomaailmansa heijastui myös vuoden 1701 virsikirjassa, joka alkaa katekismuksen pohjalta tehdyissä virsissä. 

Elämme suvivirren aikaa. Huomenna on seurakunnassamme torikirkko ja säiden salliessa saamme laulaa siellä Suvivirren - keskellä Forssaa. 

Suvivirsi oli Vuoden 1701 virsikirjassa uutena virtenä ja niillä sanoilla esivanhempani ovat sitä veisanneet:

XI. Kaikkinaisissa tarpeissa.

4. Suvi-virsi

v. k. N:o 412.

2. Ne niitun kukat koriat, Ja laiho laaksossa, Niin
ylpiät yrttitarhat, Puut vehriät verassa, Ne meillen
muistuttavat Suurt' hyvyytt' Jumalan, Jonk' kaikk'
ain' nähdä saavat, Juur' ympär' vuoden ain'.

3. Nyt lintu äänell' koriall' Taas laulaa taitavast'
Enk' me siis mahtais' Luojall' Tääll' veisat' iloisest'?
Mun sielun' Herraa kiitä Nyt riemu-laululla, Kuin
iloittaa ja täyttää Meit' laupiaill' lahjoilla.

4. O Jesu Kriste jalo! Sä kirkas paistehem', Ain'
kylmää luontoom' haudo, Ja asu tykönäm'! Sun rak-
kautes tuli Ann' palaa sydämmess'! Luo meihin uusi
mieli, Pois murheet poista myös.

5. Sä Saaronin kaunis kukka, Kukoistus laaksossa,
Mun sielun' avuill' kruunaa, Tee taitavaks' tavoissa,
Sun kastees hänt' Siionist' Ain' kauniist' kastakoon,
Sitt' kuin ruusu Libanonist' Hajuns' hyvän antakoon.

6. Ann' maan tääll' kasvons' kantaa, Vakons' myös
liota; Meill' tarpeet tahtoisit antaa, Maan, meren siunata,
Ann' askelees tiukkuu rasvast', Meit' ruoki sanallas, Suo
maistam' sit' ain' makiast', Niin sielu on autuas.

Israel Kolmodin (?), (ruots.) s. 1643 † 1709. 

Suvivirsi laulettuna  >>>