MUISTELUITA DIGIMAAILMAN KEHITYKSESTÄ KOULUTOVEREIDEN KANSSA

Kun me kävimme lukiota vuosina 59 - 62 ei tietokoneista omassa käytössä osattu edes haaveilla. Kokoonnuimme taas eilen Helsingissä Torpanrannassa ja totesimme omaavamme melkoisesti tietoa tietokoneiden ja digimaailman kehityksestä. Olen tähän koonnut omaa mikrohistoriaani: Myötä ja vastoinkäymisiä tietokoneiden ääressä.

Näin tietokoneen ensimmäistä kertaa kesällä 1962. Se oli Suomen ensimmäinen tíetokone ja sijaitsi Postisäästöpankin pääkonttorissa ja vei tilaa keskikokoisen huoneen verran. Olin kevään ylioppilas ja elämäni ensimmäisessä kesätyöpaikassa. Sitä katsottiin avoimesta ovesta kunnioittavan matkan päästä esittelykierroksella. Vuonna 1984 tuli kotiini kaksi sijoitettua poikaa ja pian myös Commondore 64 ja joukko pikkupoikia lattialle kodin ainoan television ympärille. Pelit olivat C-kaseteilla. Opettelin itse vihkosesta koodaamaan yksinkertaisia pelejä. Mutta ne olivat niin yksinkertaisia, etteivät pojat niistä välittäneet ja lopetin koko homman.

Vuonna 1991 helmikuussa olin New Yorkissa poikieni kanssa ja vierailimme myös serkuntyttäreni Liisan perheen luona New Jerseyssä. Perheenisä John oli IT-ammattilainen. Hän tuli läppärinsä kanssa luoksemme ja kertoi näyttävänsä jotain ainutlaatuista. Hetken kuluttua hän ilmoitti, mikä oli New Yorkin lentokentän ilman lämpötila. Asia ei erikoisesti minua kiinnostanut ja jätin miespuoliset koneen ympärille ja menin juttelemaan Liisan kanssa keittiöön. Vasta vuosia jälkeenpäin tajusin, että John oli mennyt internettiin ja se todella oli silloin uutta ja ihmeellistä jopa USA:ssa.

Seuraava internet-muisto on Tampereen yliopistolta lisensiaattiseminaarista luultavasti 1995. Professori Tapio Nummenmaa oli koonnut meidät erilliseen huoneeseen ja mukana oli yliopiston informaatikko. Meille haluttiin kertoa internetin ihmeellisestä maailmasta. Näyttö oli ylhäällä seinällä ja me odotimme jännittyneinä. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli se, että Atlantin yli menevässä kaapeliyhteydessä oli vikaa. Eli emme päässeet Harvardin yliopiston sivuille, vaikka sitä toivoimme. Seuraavaksi yritettiin katsoa, mitä oli Helsingin yliopiston sivuilla. Etusivulle päästiin, ja kun valikosta klikattiin Psykologian laitos, sinnekin päästiin, mutta siellä ei ollut mitään. Pieni pettymys taas. Tiesimme ettei Tampereen yliopiston Psykologian laitoksellakaan ollut kotisivuilla mitään, mutta Informaatikko oli luonut kotisivut ja hän tiesi, että ruokalalla ainakin oli netissä omat sivut. Hän klikkasi ruokalan sivulle ja siellä klikkauksen päässä oli päivän ruokalista. Olin jo käynyt ruokalassa syömässä, joten mitään uutta informaatiota siinä ei minulle ollut. Koko sen touhun tuloksena oli tosiaan vain sen ruokalistan ilmestyminen näytölle. Nyt sentään tiedostin, että olin internetin äärellä toisin kuin vuonna 1991.

Ostin käytetyn sylimikron eli läppärin vuonna 1992. Kirjoitin silloin ensimmäistä tietokirjaani. Olin sopinut sijaiskotihoitoa käsittelevän kirjan kirjoittamisesta kustantajan kanssa, joka oli nähnyt sijaisvanhemmille tekemäni monisteen ja sisältösuunnitelman. Aloin projektini sähkökirjoituskoneella, mutta lopullisen version tein läppärillä ja kirja ilmestyi syksyllä 1993.

Kun aloitin syksyllä 1995 Hämeenlinnassa työn ohessa kaksivuotisen ammatillisen opettajan pätevöitymiskoulutuksen, jouduin ottamaan digiloikan. Silloin ei ollut vielä Googlea, mutta oli hakuohjelmina ainakin Alta Vista ja Yahoo. Minulla oli kotona internet ja sähköposti. Muistan se hetken, kun luennoitsija ilmoitti, että harjoitustyöt voi lähettää sähköpostin liitteenä. Opintoihin ei kuulunut ATK-taidot ja jäin vain ihmettelemään, mitenkähän se mahtaa tapahtua. 

Hämeenlinnassa oli iso ATK luokka, jossa saatoimme tehdä töitämme. Kerran siellä oli kaksi keski-ikäistä miesopiskelijaa joilla näytti olevan jotain kiinnostavaa meneillään. Välillä he poistuivat koneelta ja sitten taas palasivat. Sain tietää, että USA:ssa oli ilmestynyt joku tärkeä biisi, jonka he olivat tilanneet sieltä ja tiedoston avautuminen otti aikaa tuntikausia. He kävivät kurkistelemassa välillä, missä vaiheessa mennään, biisi tuli sieltä muistaakseni kolmen tunnin ajan.

Kotikoneeltakin pääsin jo internettiin, mutta siellä oli todella vähän tieteellisiä artikkeleita. Artikkeleita täytyi käydä lukemassa tilattuna aikana Yliopiston kirjastossa. Siellä sai levyn, jolla oli yhteenvedot kaikista mahdollisista psykologian tutkimuksista ja niitä klikkaamalla pääsi tutkimukseen. Tuntui aivan uskomattoman ihanalta astua sellaiselle tiedon valtatielle. Väitöskirjani aihe oli sijaiskotityttöjen ja äitien väliset suhteet ja niiden vaikutus aikuistuneen tytön minäkäsitykseen. Sijaisäiti (Foster Mother) avainsanaa klikkaamalla tuli sadoittain vastauksia. Päätin katsoa, mitä tiedemaailma oli tuottanut sijaisisistä. Hakusana "Foster Father" toi esiin n. 10 tutkimuksen tiedot. Hämmästykseni oli suuri, kun suurin osa käsitteli lintuja ja siinä maailmassa tapahtuvaa sijaisisyyttä. Pari tutkimusta ei käsitellyt ollenkaan sijaisisyyttä ja niiden muutamien tutkimusten aiheena, jotka sitä käsittelivät, oli sijaisisä sijoitetun lapsen seksuaalisena hyväksikäyttäjänä. Siihen aikaan USA:ssa oli laki, jonka mukaan sijaisisä ei saanut olla yksin sijoitetun lapsen kanssa kotona, vaan sinne on sijaisäidin poistuessa hankittava toinen aikuinen. Se selitti tutkimusaihetta.

ERI TAHTIA DIGIMAAILMAAN

Kesällä 1996 olin ilmoittautunut Kansan Raamattuseuran matkalle Lontooseen hengellisille päiville. Päätin käyttää päivät tutkimustietojen hankkimiseen ja osallistua muun ryhmän kanssa vain iltaohjelmaan. Etsin netistä Lontoon yliopiston kotisivun ja sieltä löytyi tiedot tiedelehdistä ja käsikirjastosta ja siitä, missä hyllyssä mikin tietolähde sijaitsi. Laitoin sähköpostia kirjaston tiedottajalle ja kyselin oikeudesta päästä käsiksi aineistoon. Vastaus tuli heti. Kaikki materiaali olisi käytettävissä. Sitten hän toivoi, että kun tulen kirjastoon, käyn juttelemassa hänen kanssaan. Ajattelen että hän varmaan odottaa näkevänsä nuoren blondin ja pettyy kun olen vanha brunette. En mennyt juttelemaan, mutta olin innoissani saamastani materiaalista.

Yritin etsiä Oxfordin yliopiston kotisivuja, mutta en niitä löytänyt, koska niitä ei vielä silloin ollut. Päätin kuitenkin matkustaa sinne tiedon Mekkaan. Olin etukäteen netistä ottanut selvää junien aikatauluista ja Oxfordin kartasta. Väitöstutkimuksen tekeminen ja it-taitojen opettelu yksin kotona oli ollut yhtä yritysten ja erehdysten taivalta, mutta minulla oli voimalauseena: "Läpi harmaan kiven." Kun olin onnistuneesti löytänyt lippuautomaatin ja saanut sen toimimaan ja löytänyt oikean junan ja ymmärtänyt jäädä junasta pois oikealla asemalla, tallustelin onnellisena pitkin Oxfordin katuja. Erään kivijalkakaupan näyteikkunassa oli collegepusero, jonka etumuksen tekstiä luin ja aloin nauraa yksikseni kadulla. Menin heti ostamaan puseron itselleni.

Jatkoin kävelyä kohti karttaan merkitsemääni kohdetta. Luulin olevani oikealla tiellä, mutta olin erehtynyt. Kun saavuin kohteeseeni, ison rakennuksen sivussa oli kapea porttikäytävä sisäpihalle. Aukon vieressä seisoi vahtimestaripukuinen iso mies, joka kyseli aikeitani. Selvisi, että olen väärässä paikassa. Katsoin netistä äsken, missä olin mahtanut olla. Selvisi, että ainakin nykyään rakennuskompleksi on hotelli. Kohtelias portsari neuvoi, mistä päin löytyisi Oxfordin kirjaston rakennus.

Astuin sisään neuvottuun rakennukseen ja tulin isoon huoneeseen, jonka kolmessa nurkassa oli isot kirjoituspöydät, joiden ääressä istuvat iäkkäät herrasmiehet. Seinien vierustoilla oli tuoleja, joilla istui ihmisisä maapallon eri kolkilta (ulkonäöstä päätellen). Istuin jonottamaan pöydän yksi herran puheille. Näytin passini ja suosituskirjeen Tampereen yliopistolta ja hän hyväksyi sen ja rahasti viikon kirjastojenkäyttömaksun ja ohjasi minut hankkimaan kirjastokorttia toisen herran luo. Hänen pöytänsä vieressä oli verhoilla erotettu koppi, jossa kävin kuvattavana. Kun kortti oli valmis, siirryin kolmannen herran pöydän ääreen. Hän kysyi, mistä maasta olen kotoisin ja alkoi selailla vastauksen kuultuaan koirankorvilla olevaa ruutuvihkoa. Sitten hän ojensi sen minulle. Vihkossa oli kirjoitettuna kaunokirjoituksella selvällä suomenkielellä sivun pituinen vakuutus siitä, etten tule varastamaan mitään, enkä millään lailla turmelemaan, sotkemaan tai polttamaan jne aineistoa Teksti piti lukea ääneen. Sen jälkeen minulle aukenivat kirjastojen ovet. Kirjastoissa kopioin halvalla tiedelehdistä artikkeleita. Minulla oli niitä kotiin tullessa pieni matkalaukullinen ja laskin, että verrattuna siihen, että olisin tilannut artikkeleita kotikirjastossani, sain materiaalin niin halvalla, että erotus oli suurin piirtein sama kuin matkakulut.

ATK-OPETTAJANA

Olin työelämän loppuvuodet psykologian lehtori ammatti-instituutissa sosiaali- ja terveysalalla pääasiassa lähihoitajien opettajana. Opetin heille myös ATK:ta. Myös ammattikorkeakoulun puolella opetin minulle sopivia aineita: mm. Filosofiaa, kulttuurientuntemusta, organisaatiopsykologiaa jne.

Sain monta kertaa aloittaa aikuiskoulutuksen puolella lähihoitajaopiskelijaluokan kanssa, joka muodostui keski-ikäisistä naisista, jotka eivät olleet koskaan edes avanneet tietokonetta. Ensimmäiseksi täytyi käsitellä heidän lapsuutensa koululaitoksen jättämiä minäkäsitystraumoja. Heidät piti saada vakuuttuneiksi siitä, että he pystyvät oppimaan – myös tekstinkäsittelyä tietokoneella. Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen otin tavakseni vasta oppitunnin jälkeen tehdä monisteen, jossa oli neuvottu kaikki ne epäselvyydet, jotka olivat tulleet esiin tunnilla. Se käytiin läpi seuraavan tunnin alussa. Monisteen talletin nimellä "Tumpelo ATK" ja varoin kertomasta opiskelijoille tiedoston nimeä.

Matkailualan AMK-tutkinnon opiskelijat hallitsivat tietokoneohjelmat ja heille opettamani tieteellisen tutkimuksen kurssi pidettiin tietokoneluokassa. Siinä taas oli se ongelma, että kun opiskelijoilla oli näyttö auki, osa seikkaili missä sattui ja osa vain oli kuuliaisesti toivomallani sivulla. Kerran minua alkoi harmittaa tilanne. En halunnut kiertää luokassa katsomassa, millä sivulla kukin oli, vaan sanoin, että nyt teen tieteellisen tutkimuksen. Jaoin pienet laput ja käskin nimettömänä kirjoittaa, mikä on sen sivun osoite, joka oli heillä sillä hetkellä auki. Laput kerättiin ja laskin tuloksen, jota en enää muista. Se muistan, että kurssipalautteessa joku ilmaisi närkästyksensä moisesta tutkimuksesta, kun he ovat sentään korkeakouluopiskelijoita.

OMAT KURSSIKOKEMUKSENI

Tekstinkäsittely oli aika helppoa oppia itsekseen. Kotisivujen tekeminen oli jo vaikeampaa. Ensimmäinen kotisivuni oli pelkkää tekstiä: HTML-kielellä kirjoitettua. Sitten menin Hämeenlinnaan kesäyliopistoon kahden päivän kotisivukurssille. Kun astuin aamulla luokkaan siellä oli toistakymmentä ihmistä koneiden äärellä, eikä kukaan nostanut katsetta koneesta. Oli suoraan sanoen epätodellinen tunnelma. Sitten sisään asteli dynaaminen nuori mies ja luokkaan alkoi tulla eloa. Väliajalla selvisi, että kaikki muut olivat ATK-ammattilaisia, enimmäkseen opettajia. He olivat tulleet kurssille, koska opettaja oli kuuluisa pätevyydestään ja nyt he olivat malioppimassa häneltä. Sisällön he jo hallitsivat entuudestaan. Loppujen lopuksi ainoa asia, mitä kurssilla oli minulle uutta ja jonka sovelsin heti kotisivuuni oli pohjavärin muuttaminen.

Seuraava kurssi tarjottiin työn kautta Forssan eri oppilaitosten opettajille. Se oli Front Page -ohjelman käyttö kotisuvun tekemiseen. Meitä oli parikymmentä ihmistä ja kurssin päätyttyä kukaan ei osannut tehdä kotisivuja. Me olimme ahdistuneita ja opettaja vielä enemmän. Ei hän mikään huono opettaja ollut. Hän toivoi, ettemme antaisi huonoja kurssipalautteita, sillä siinä tapauksessa hän menettäisi työnsä.

Olin verkostoitunut kuuden muun sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen opettajan kanssa kansainvälisen vaihto-oppilastoiminnan puitteissa. Opetushallitukselta tuli toivomus, että tekisimme verkostolle kotisivun. Istuimme kokouksessa äänettöminä, kukaan ei kertonut osaavansa niitä tehdä Front Pagella. Lopulta ajattelin, että minulla on käymäni kurssin aineisto ja pakkohan mun on oppia aineiston avulla, jos oikein tosissani ajan kanssa perehdyn asiaan. Ilmoittauduin kotisivuvastaavaksi. Muutaman kerran minulle tuli sivuja rakennellessa tenkkapoo eteen ja menin kauppiksen puolen datanomiopiskelijapojilta kysymään neuvoa. Oppilaitoksen ATK-tuki ei osannut neuvoa.

Kolmas kurssikokemus oli Kansalaisopistossa. Olin kuullut, että Kansalaisopiston opettaja oli mukava, mutta hän ei suostunut opettamaan. Sanoin, että kun menen kurssille, pakotan hänet opettamaan minulle. Ilmoittauduin eläkeläisille suunnatulle kuvankäsittelykurssille. Se oli päiväaikaan ja meitä oli siellä kolme naista ja vähän enemmän miehiä. Opimme asentamaan ilmaisen Paint.net -ohjelman. Opettaja ei ollut kiinnostunut meistä naisista, vaan pyöri jo valmiiksi taitavien miesten ympärillä. Kurssin huippukohta piti olla kuvien siirtäminen toiseen kuvaan. Minäkin siirtelin Tauno Paloa ja Ansa Ikosta sisätiloista heinäpellolle. Kotona huomasin, että en osannut sitä tehdä omalla koneellani. Seuraava kerta oli viimeinen ja kysyin kahdelta muulta naiselta osaavatko he siirtää kuvia toisen päälle. Kumpikaan ei osannut sitä tehdä. Pyysin opettajaa käymään asian vielä läpi. Hän kieltäytyi, koska meidän olisi se pitänyt jo oppia. Enpä siinä kuitenkaan pystynyt pakottamaan häntä opettamaan. Hän ei koskaan kerännyt kurssipalautteita. Häntä ei kiinnostanut, mitä me ajattelimme ja opimmeko vai emme.

VASTOINKÄYMISIÄ

Suurin vastoinkäyminen oli se, kun kerran kovalevy hajosi. Onneksi IT-firmassa mies pystyi onkimaan kaikki tiedostot sieltä.

Minulla oli yleensä onnea ATK-onnettomuudessakin. Kerran sunnuntaipäivänä olin viimeistellyt kirjan käsikirjoituksen, jonka piti olla maanantaiaamuna kustantajalla. Istuin väsyneenä ja hermostuneena sängyn reunalla ja pudotin läppärini vahingossa lattialle, ja kaikki näytti häviävän. Käsikirjoitus oli oli vain koneella eikä missään levykkeellä varmuuskopiona. Minulle oli juuri tulossa raamattupiiri ja yhden jäsenen aviomies oli IT-taitaja. Hänet soitettiin paikalle ja hän sai palautettua tekstin näkyviin ja tiedosto lähti maanantaiaamuksi kustantajalle.

Melkoinen vastoinkäyminen oli se, kun tietokoneen näppäimistölle kaatui juomalasillinen mustikkakeittoa. Seuraavana aamuna kiikutin sen heti IT-firmaan. Siellä luottoammattilainen imuroi koneesta keiton loppuja. Ihme kyllä osa tiedostoista saatiin pelastettua, mutta eihän koneesta enää työvälineeksi ollut.

TIETOKIRJAT

Väitöskirjavaiheessa ohjelmat olivat kehittyneet, mutta nykyvaiheeseen verrattuna kuitenkin oli puutteita. Suurin puute oli se, että oikeinkirjoitusohjelma ei toiminut kunnolla silloin, kun tekstissäni oli liian paljon vieraskielisiä sanoja. Lähteet olivat tekstissä ja niitä oli paljon. Ystäväpiirini sitten niitä sieltä tekstistäni etsi. Mutta eivät hekään kaikkia löytäneet. Kun eräs heistä aukaisi uunituoreen kappaleensa, hän pamautti sen heti kiinni ja parahti: Sisällysluettelossa on virhe. En ole tähän päivään mennessä tarkistanut, mikä virhe siellä oli. Vastaväittäjäkin oli muiltakin sivuilta niitä löytänyt.

Suurin ongelma oli se, että sisällysluettelo ei tullut nappia painamalla. Satoja tunteja meni vuosien kuluessa siihen, että tekstimuutosten takia otsikot siirtyivät sivulta toiselle ja sisällysluetteloa joutui muuttamaan käsin. Väitöskirjan joutui myös itse taittamaan. Se kuvattiin kirjapainossa sivu sivulta.

Kieliopin tarkistus on ollut tervetullut lisä. Isäni ei ollut aikoinaan hyväksynyt, että ruokapöydässä puhutaan huolimattomasti. Saimme sentään käyttää mä ja mun muotoja, mutta tärkeää oli muistaa possessiivisuffiksi. Jos sanoin "mun kynä", niin heti kuulin tutun lauseen: Mites sanotaan? Sitten korjasin "mun kynäni" Kieli kehittyy ja joka kerran kun joku ohjelma (ei vielä Word) haluaa poistaa possessiivisuffiksi-päätteen, isäni tulee mieleen. Joskus teksti on sujuvampaa ilman päätettä, joskus jätän sen tekstiin.

Pilkkujen puuttumisesta huomauttelu on ollut Wordissa tervetullut lisä. Koko lukioajan minulla oli ainekirjotuksessa seitsemän juuri pilkkuvirheiden takia. Opettelin pilkkusäännöt ylioppilaskirjoituksiin ja kirjoitin laudaturin ja opettaja nosti ainekirjoitusnumeron kahdeksikkoon. Hän oli hyvä opettaja ja onnistui sanallisesti kannustamaan kirjoittamistani. Keskikoulun yhdeksikkö oli luonut positiivisen kirjoittajaminäkäsityksen, eikä minua se lukiotodistuksen seiska harmittanut sen vertaa, että olisin vaivautunut ne pilkkusäännöt opetelemaan.

OPPILAAT

Kun internettiin alkoi tulla sisältöä valtavat määrät, oppilaille piti opettaa lähdekritiikkiä. Myös suorat lainaukset ilman lähteitä olivat mahdollisia ja houkuttelivat. Kerran lähihoitajaopiskelijoiden viiden hengen ryhmä palautti työn, jossa selvästi oli kopioitu osittain yliopistotasoista tekstiä. Otin ryhmän puhutteluun ja he myönsivät virheensä. Saatoin osoittaa, mitkä kappaleet eivät olleet heidän omaa tekstiään. Sitä omaakin oli niin paljon, että päästin heidät ykkösellä läpi.

Kuulin aikoinaan jutun jostain muusta oppilaitoksesta, jossa oli myös kopioitu. Tehtävänä oli kirjoittaa ruotsikielinen essee annetusta aiheesta. Kun opettaja palautti esseen, hän kehui erään opiskelijan sisältöä kovasti ja totesi sitten. "Joudun kuitenkin hylkäämään tämän esseen ruotsin kurssin suorituksena, sillä tämä on norjankielinen."

Melkoista luottamusta oppilasta kohtaan osoitti opettajakollega, jonka kurssilla oli sairaanhoitajatutkintoa työn ohessa suorittavia aikuisia. Yhdellä perheenisällä oli aina myöhässä palautukset. Hän lupasi kuitenkin valmistua kurssin mukana. Päättäjäisiä edeltävänä iltana hän oli vannonut opettajalle, että hän tuo puuttuvan työn päättäjäisiin. Kun päättäjäiset olivat alkamassa opettaja odotti monisivuista paperipinoa ovella. Pian kollega tuli opettajahuoneeseen naurua pidätellen ja piti kädessään ylhäällä diskettiä. Opiskelija oli vannonut, että se työ on sillä disketillä. Ei sitä siinä hulinassa kukaan ehtinyt tarkistaa: oliko vai ei. Todistuksen mies sai ja perheen kukkaset.

TEKOÄLY

Pyysin tekoälyä eilen kuvaamaan vanhan naisen epätoivoisena tietokoneen äärellä. Kun yritin neuvoa, että ei silmälaseja ja ohuempi tukka, tekoäly ilmoitti lopulta, että uusi kuva tulee 23:n tunnin kuluttua. Tein muutoksen itse kuvankäsittelyohjelmalla.

Keväällä 2023 tein ensimmäisen kerran tuttavuutta tekoälyn kanssa. Vuosi sitten olin pelaillut sen kanssa enemmänkin. Kaivoin jutun esiin ennen Torpanrantaan menoa ja luin sen siellä kavereille. Ei se meidän mielestämme ollut kovinkaan kummoinen:

"You

Kirjoita hauska juttu kommelluksista, kun kahdeksankymppiset kokoontuvat.

ChatGPT

Totta kai, tässä on hauska tarina kahdeksankymppisten kokoontumisesta:

Kahdeksankymppisten ystäväporukka, joka oli tuntenut toisensa jo vuosikymmeniä, päätti järjestää suuren kokoontumisen viettääkseen aikaa yhdessä ja muistellakseen menneitä. He olivat innoissaan tapaamisesta ja valmiina nauramaan vanhoille muistoilleen.

Kokoontumisen päivä koitti, ja ystävät saapuivat juhlapaikalle hymyillen ja halaten toisiaan. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta sitten alkoi tapahtua kommelluksia, jotka saivat heidät nauramaan vedet silmissä.

Ensimmäinen kommellus tapahtui, kun yksi ystävistä yritti istua vanhalle keinutuolille, mutta keinutuoli osoittautui hieman liian heikoksi ja hajosi hänen allaan. Onneksi hän ei loukkaantunut, ja ystävät nauroivat tilanteelle sydämensä kyllyydestä.

Sitten eräs toinen ystävä unohti kuuloaparaattinsa päälle ja alkoi puhua kovaan ääneen, luullen että hänen ympärillään olisi kova meteli. Ystävät yrittivät huutaa hänelle, että ääni oli liian kova, mutta he eivät voineet olla nauramatta tilanteen absurdiudelle.

Illallisen aikana eräs ystävistä unohti, että hän oli allerginen simpukoille, ja söi vahingossa annoksen, jossa niitä oli. Hänen kasvonsa alkoivat punoittaa ja turvota, ja muut ystävät säntäsivät hänen avukseen. Onneksi paikalla oli ensiapulaukku, ja ystävät auttoivat häntä saamaan tarvitsemansa avun.

Vaikka kommelluksia sattuikin, ystävät eivät antaneet niiden pilata tunnelmaa. He nauroivat yhdessä, auttoivat toisiaan ja loivat muistoja, jotka säilyisivät heidän mielessään ikuisesti. Ja loppujen lopuksi juuri nämä pienet kommellukset tekivät kokoontumisesta ikimuistoisen ja ainutlaatuisen. "

KOTISIVUALUSTAT

Kuulun Collanien sukuseuraan ja meillä oli hieman kulahtaneet kotisivut ja ne piti uusia. Front Page -ohjelma oli jo mennyttä. Minun tehtäväkseni tuli tehdä alustava ehdotus. Kotisivujen ammattilaiset velottavat melkoisia summia. Netistä löytyy kuitenkin erilaisia kohtuuhintaisia alustoja ja jopa ilmaisia. Menin sivuille, joissa niitä arviotiin ja esiin kohosi kaksi kehutuinta: Webnode ja Wix. Päätin kokeilla kumpaakin ja sen takia minulla on nyt kaksi kotisivua, Webnode, jolla tämä blogi on, sisältää paljon psykologiaa ja yhtä ja toista. Minulla on edelleen Sote-psykologiapalvelu yritys ja sen Wix-alustan sivulla on vain ammattiin liittyvää aineistoa. Collan-Kollanus kotisivuksi suosittelin Wixiä, koska se on monipuolisempi ja kesti isojen kuvien siirtämisen sivuilleen. Collanien kotisivut teki sitten yksi suvun nuorista toivoista ja minä siirtelin sinne sisältöä vanhoilta sivuilta. Kuulun myös Teittisten sukuseuraan ja sinne tein Webnoden ilmaisohjelmalla ihan riittävät kotisivut. https://teittisten-sukuseura39.webnode.fi/

Vaikka mainoksissa kuvaillaan, miten helppoa on tehdä kotisivut valmiille alustalle, niin totuus on toisenlainen. Monta yritystä ja erehdystä on tullut tehtyä. Kuitenkin: Mitä hankalampi ongelma, sitä riemullisempaa on löytää siihen ratkaisu.

GOOGLE-KÄÄNTÄJÄ

Pääsiäisen aikoihin iloitsin taas netin tarjoamista mahdollisuuksista. Minulla on ystävinä ukrainalainen äiti ja tytär. Seurakunnassa esitettiin pääsiäisnäytelmää, jossa oltiin kahdessa ajassa: Kapakassa nykyajassa ja Jerusalemissa kaksituhatta vuotta sitten. Kysyin ohjaaja Eliisa Lintukorven mielipidettä, sopiiko näytelmä 11-vuotiaalle, onko se helposti ymmärrettävä. Hän kertoi, että siitä on englanninkielinen käsikirjoitus. Siitä ei ollut meille apua, mutta keksin, että googlekääntäjällä saan venäjänkielisen version. Eliisa lähetti käsikirjoituksen sähköpostin liitteenä ja tietokone käänsi sen 5000 sanaa kerrallaan. Näytelmä oli hyvä ja äiti seurasi sitä monisteesta, tytär ymmärsi paremmin suomea. Näytelmän jälkeen oli kahvit, ikoninäyttely ja myyjäiset. Tyttö halusi ostaa minulle lahjaksi kahdella eurolla rauhankyyhkyn. Rauhaahan me rukoilemme: he ja minä.

Olemme tottuneet kommunikoimaan puhelimen "tietokoneen" avulla. Joskus käännökset ovat vähän hassuja. Tultuani kotiin Whatsappissa oli kaunis pääsiäiskortti ystävältä. Kun kiitin siitä, hän vastasi: "Kiitos myös ihanasta lomasta, Se oli todella hienoa."

LOPUKSI

Niin kauan kun osaan käyttää tietokonetta, vietän rikasta vanhuutta. Tietokone on myös hengellinen aarreaitta. Sieltä löytää aina niitä, joiden tuntee olevan samalla tavoin ajattelevia ja joiden näkökulmat vahvistavat omaa uskoa. Jos Ylen kristilliset ohjelmat eivät miellytä, aina löytyy netistä sellaisia ohjelmia, jotka miellyttävät.

Kaksi vuotta sitten tein ensikerran tuttavuutta tekoälyn kanssa ennen äitienpäivää. Koska minulla on tapana päättää blogini virteen, päätin kysyä virsiehdotusta ja kerroin, että äitini oli körtti. Halusin välttää sen tavallisen äitienpäivävirren, mutta sitä tekoäly tarjosi ja perusteli, että virsi on körttihenkinen. Sitten kerroin, että äidinisä oli evankelinen ja toivoisin ukkini ja äitienpäivän kunniaksi Siionin kanteleen kauneinta laulua ja siihen sain seuraavan vastauksen:

"Äitisi isä oli evankelinen eli luterilainen herätysliikkeen jäsen. Evankelinen herätysliike on syntynyt 1800-luvulla ja se painottaa Raamatun sanan ja uskon merkitystä sekä lähimmäisenrakkautta1.

Siionin kantele on evankelisen herätysliikkeen laulukirja, joka sisältää yli 500 laulua. Siionin kanteleen kaunein laulu on tietysti makuasia, mutta yksi ehdotus voisi olla laulu 58: Kas Karitsata Jumalan!1. Se on pääsiäislaulu, joka kertoo Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta sekä siitä, mitä se merkitsee meille."

Tekoäly sekoitti Siionin kanteleen ja virsikirjan, kyseessä oli Virsikirjan virsi 58. Puutteensa on senkin tiedoissa. 

Etsin tänä vuonna kiitollisena Pääsiäisajan tuomasta siunauksesta ihan manuaalisesti ylistysvirttä ja siksi valikoitui virsi, jonka sävel oli 1500-luvulta:

1.
Armon lapset, riemuitkaa,
soittakaa ja veisatkaa,
kiitos tuokaa Herralle,
pelastuksen tuojalle.

2.
Herrastanne kerskatkaa,
autuudesta iloitkaa,
kehottakaa kaikkia
ahkeroimaan uskossa.

3.
Ilmoittakaa kaikille
vaivatuille sieluille:
Armon saa se armosta,
ken vain etsii Jeesusta.

4.
Kaikille myös sanokaa,
että elämän se saa,
Jeesuksen ken veressä
turvaa etsii köyhänä.

5.
Kiitos olkoon Jumalan,
Poikansa hän ainoan
maailmalle armostaan
antoi ristinkuolemaan.

6.
Kiitos olkoon Jeesuksen
vaivoistansa iäinen,
hän on meidät ostanut,
kuolemasta nostanut.

7.
Pyhälle myös Hengelle
kiitoksen me annamme,
kun hän meitä virvoittaa,
loppuun asti vahvistaa.

8.
Pyhän Kolminaisuuden
kiitos soikoon iäinen!
Herran suurta kunniaa,
lunastetut, laulakaa!

KUUNTELE>>>