TYTTÄREN ESI-ISÄ LAUREUS TAMMELINUS
Tammelan (siis myös Forssan) kirkkoherra 1600-luvulta: Laureus (Laurentius) Petri Aboicus myöh. Tammelinus, oli ex-mieheni esi-isä. Laureuksen kirjallista tuotantoa on luettavissa netistä. Hän on myös Forssan kirjaston kotiseutukirjailijoiden luettelossa. Hänen alkoholipoliittisia mielipiteitään on julkaistu jälkipolville.
Kansallisbiografia sivulla ( https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/2 ) kerrotaan hänestä mm.
Laureus syntyi Turussa noin 1605–1610 ja kuoli Tammelassa 1671. Hän kävi Turun katedraalikoulua ja lukiota. Valmistuttuaan hänen ensimmäisen vakituinen virka oli Turun tuomiokirkon kappalaisena, Sieltä hän siirtyi Loimaalle kappalaiseksi ja vuonna 1648 hänestä tuli Tammelan kirkkoherra ja myöhemmin lääninrovasti. Hän väitteli tohtoriksi 1649.
"Turun hovioikeuden presidentti, valtaneuvos Jöns Kurck oli Laurentius Petri Aboicuksen tukija ja hyväntekijä, ja 1644 painetun suomenkielisen saarnakirjansa Laurentis Petri omisti ylhäiselle suojelijalleen "yhdexi nöyräxi kijtollisuden merkixi ja nijden moninaisten hyväin töiden muistoxi cuin T(ei)dän A(rmonne) minua nijn cuin ennen minun köyhiä Wanhembitani vastan ilman ansiota armo myöden on osottanut".
Laurentius Petri Aboicus kuuluu suomenkielisen virsirunouden ja saarnakirjallisuuden perustajiin ja tietokirjallisuuden uranuurtajiin. Hän keräsi suomalaisia sananlaskuja (jotka sitten täydennyksin julkaisi hänen vävynsä Henricus Matthiae Florinus. Hän julkaisi suomeksi saarnoja 1649, 1656 ja 1670, kaksi saarnakokoelmaa 1644, virsiä 1664–1683 sekä runomuotoisen Ajan-Tiedon, joka ilmestyi kolmena painoksena (1658, 1671 ja postuumisti 1684)."
Laureus avioitui Loimaalla, mutta hänen vaimonsa Sara kuoli noin vuoden avioliiton jälkeen. Avioliitosta syntyi poika Jaakko. Noin vuosi vaimon kuoleman jälkeen hän solmi toisen avioliiton toisen lesken kanssa. Brita-puoliso kuoli noin kuuden vuoden kuluttua. Tästä avioliitosta syntyi neljä lasta. Laureus meni kolmannen kerran naimisiin ja nyt taas lesken kanssa. Vaimo oli Tammelan aikaisemman kirkkoherran tytär Brita. Vaimo kuoli kuusi vuotta miehensä jälkeen. (tiedot osittain Genistä)
Laurentiuksen kaksi virttä oli vuoden 1701 virsikirjassa: 394 ja 397. (Ojasen mukaan niitä oli viisi)
Laurentiuksen tekstejä löytyy Lounakirjailijoiden sivulta KATSO>>>
Laurentiuksen viisaita ajatuksia kohtuudesta on painettu Hakkapeliittapäivillä myytyihin tyynyihin ja tytär osti sellaisen pojalleen ennen kuin tiesi että esi-isä haudan takaa "puhuu".- Ilman sukututkimusharrastustani en olisi tiennyt, että tyttärellä on isänsä puolelta juuria Tammelassa. Hänen sukunimensä oli turkulaisena ensin Aboicus ja myöhemmin hänestä tuli Tammelinus.
Julkaisu 188 ALKOHOLIPOLITIIKKA - ESKO KOIVUSALO
PUHDASOPPINEN KOHTUUS
Laurentius Petri Aboicus eli Lauri Pietarinpoika Turkulainen eräässä saarnassaan, joka ilmestyi painettuna v. 1644 esitti mielipiteitään kohtuullisuudesta. Koivusalo toteaa:
"Lauri Pietarinpoika ei liene nuoruudessaan tottunut kovinkaan leveään leipään ja runsaaseen särpimeen. Hän omisti näet saarnakokoelmansa Turun hovioikeuden presidentille Jöns Kurjelle "yhdexi nöyräxi kijtolisuden merkixi ia nijden moninaisten hywäin töiden muistoxi, cuin Teidän Armon minua (nijncuin ennen minun köyhiä Wanhembitani) wastan, ilman ansiota, armo myöden on osottanut". Köyhä mutta lahjakas - tavallinen suomalainen tarina. Uransa alussa Lauri Pietarinpoika toimi apulaispappina Turussa, ja v. 1640 hänestä tuli Loimaan kappalainen. Loimaalta hän siirtyi Tammelaan kirkkoherraksi, ja Tammelan mukaan hänen jälkeläisensä ottivat sukunimen Tammelinus. Loimaalla toimiessaan hän julkaisi ensimmäisen saarnakokoelmansa "Selityxet Joca-Päiwäisten HuomenEhto- ia Ruocalucuin eli siunausten". Laurentius ilmoittaa julkaisseensa saarnat "muutamain toimelisten Personain" neuvosta ja kehotuksesta ja korkeasti oppineiden Turun tuomiokapitulin jäsenten "tahdost, tiedost ia suosiost". Saarnoilla oli siis takanaan virallinen arvovalta. Ne eivät olleet Loimaan kappalaisen yksityisiä pohdintoja ja elämänohjeita. Ruokalukujen sisältöä ja merkitystä selvittäessään Lauri Pietarinpoika joutuu ottamaan kantaa myös juomatapoihin. Laurentiuksen linjana on tiukan kohtuuden tie. Perustelut hän hakee ensi sijassa Raamatusta, mutta osaksi myös kuuluisien filosofien ja kirkkoisien opetuksista. Pääperiaatteena on, ettei "yxikän juo enä (: enempää) cuin tarwidze ia tule terweydexi". Tarpeellinen ja terveellinen määrä on Laurentiuksen mukaan kolme pikaria. Kolmiluku on peräisin, kuten marginaalissa olevasta viitteestä käy ilmi, kreikkalaiselta kirjailijalta Athenaiokselta, joka kuuluisassa teoksessaan Deipnosophistai ("Oppineet ruokapöydässä") käsittelee myös säädyllisiä juomatapoja. ltse saarnatekstissä Laurentius ilmoittaa kolme pikaria siksi määräksi, jonka "ne wanhat owat myötä andanet". Ensimmäinen pikari on nimeltään PocuIum necessitatis, "tarpen ja hädän picari". Sen aiheellisuutta ei lähemmin perustella. Toinen luvallinen malja on Poculum salubritatis, "terweyden picari". Tässä kohden Laurentius viittaa Paavalin ensimmäiseen kirjeeseen Timoteukselle (5:23). Tuonaikaisessa Raamatussamme jae kuuluu: "Alä sillen wettä juo, waan nautidze jotakin.wijna, wadzas tähden, ja ettäs myös usein sairastat." On muistettava, että vanhassa kirjakielessämme ei tehty eroa "viinin" la "viinan" kesken: molemmista käytetään kauaksi '1800-luvun puolelle saakka sanaa viina. Raamatun maissa viini oli jokapäiväistä juomaa, }a Raamatusta löytyvät juomanormit ovat tietenkin säännöttäneet ensi sijassa viinin käyttöä. Pohjanperillä ei ollut tavallisen kansan ulottuvilla rypäleiden jaloja mehuja, ja koko käsite "Wein" oli suurimmalle osalle tuntematon. Ehkä jotkut suomalaiset h.akkapeliitat ovat kolmikymmenvuotisessa sodassa saaneet nauttia Reininmaan viinejä. Kotona heidänkin oli tyydyttävä viljasta valmistettuun kirkkaaseen paloviinaan. Kolmas hyväksyttävä pikari on Poculum hilaritatis, "ilon picari eli ilosiemet". Perusteina mainitaan Saarnaajan kirjan 9:7 ja Syyrakin kirjan 32:34. Syyratkin kirjan kyseinen kohta kuuluu v. 1642 Raamatussa seuraavasti: "Ja mikä elämä se on, cusa ei wijna ole? Wijna on sitä warten luotu, että sen pitä ihmistä iloittaman." Tässäkin kohden puhutaan Lutherin kääntämässä saksalaisessa Raamatussa viinistä: "Und was ist das leben, da kein wei,n ist? Der wein ist geschaffen, das er Menschen frö,h,lich sol machen" (Biblia 1545). Neljäs pi,kari, Poculu,m furoris, on "nijden kiuckuisten" pikari. Se saattaa ihmiset "tomppelixi". Tässä , kuten muuallakin saarnoissaan Laurentius Petri käyttää rehevää kansankieltä, lähinnä Turun puheenpartta, mikä takasi sen, että hänen ohjeensa ja opetuksensa ymmärrettiin. Vahvaa varoitustaan Laurentius perustelee Hoosean kirjan jakeella 4:11, joka kuuluu vanhimmassa suomennoksessa "Huoruus, wijna ia juoma hulluxi saattawat" ja nykyraamatussa "Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen". Saarnassa luetellaan joukko muitakin seuraamuksia, jotka "kiukkuisten pikari" saattaa matkaan: "wijsat willidze ia hullut teke wielä hullummaxi, turmele taidon". Viitteenä ovat mm. Sananlaskujen kirjan 23. luvun jakeet 31 ja 32,joissa sanotaan nykyraamatun suomennoksessa näin: "Alä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas. Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin myrkkylisko." Lisäksi tuo vaarallinen neljäs pikari "sytyttä hecuman, saatta capina,n ia punaiset silmät, teke köyhäxi ia ,kiwuloisexi". Pääperusteina ovat tässäkin Sananlaskujen kirjan 23. luvun opetukset. Varottava seuraamus on myös se, että "kiukkuisten pikari" ilmoittaa salaisuudet. Laurentius viittaa tässä Habakukin kirjan kohtaan 2:15: "Voi sitä, joka juottaa lähimmäistänsä, joka sekoittaa juoman sinun vihallasi ja juovuttaa hänet nähdäkseen ,hänen alastomuutensa" (Nykyraamattu).
Lueteltuaan kaikki pahat seuraukset Laurenti'us vielä tähdentää, että "juoda myös ilo picarit, eli iloxi ystäwälises cocouxis ei ole kielty, cosca ylönpaltisus estetyxi tule, ia taito, tieto ia ymmärrys talles on, ia wircans tölhin soweljas". Erityisen painokkaasti Laurentius kieltää vaatimasta toisia juomaan. Etenkään nuorukaisia ja vaimoväkeä ei saa tähän houkutella. Vakuudeksi Laurentius vielä siteeraa kirkkoisä Augustinuksen sanoja. Luvatonta ja väärää on myös yrittää juottaa lähimmäistä houkutusten ja lahjojen avulla. On muistettava myös se, ettei kenenkään pidä "alcaman malia andaman sen matcusta (: kiertää), että se olis tila (: tilaisuus, keino) juoxin toista saatta". Myöskään kavaluudella ei saa ketään juottaa. Ehkä Laurentius on tähdentänyt näitä seikkoja erityisesti sen vuoksi, että perinnäinen kansanviisaus levitti toisenlaisia ohjeita: "Syötä mies, juota mies, sitten miehen tavat tiedät." Tämä sananlasku samoin kuin eräät muutkin samansuuntaiset (Mitä selvän mielessä, se juopuneen kielessä) ovat ensi sijassa varoituksia, mutta samalla ne säilyttivät tietoa vanhasta 'koetusta keinosta, jota suomalaiset eivät Laurentiuksen opetuksista huolimatta ole vieläkään luopuneet käyttämästä. Viimeksi Laurentius muistuttaa siitä, ettei nautittavaa ainetta saa pilata sekoittamalla sitä esim. "myrkyl, sapel, sonnal, krutil, sammaloil, ia jollakin waaralis,el eli häpiälisel cappal'el".
Mihin mahtavat perustua tässä mainitut "ainekset"? Olisiko Lauri Turkulainen muistellut joitakin teiniajaltaan tuttuja kepposia näitä varoituksen sanoja kirjoittaessaan. Laurentius Petrin saarnat osoittavat syvällistä oppineisuutta. Hän näyttää tunteneen hyvin filosofien ja kirkkoisien opetukset, ja hän pystyy perustelemaan ohjeitaan vakuuttavasti sopiviin raamatunlauseisiin vetoamalla. Hänen raikas kansanomainen sanontansa osoittaa, että suomen kieli oli hänelle Iäpikotaisin tuttu. Sitä paitsi hän harrasti kansankielen tutkimusta aktiivisestikin: Henrik Florinus malnitsee v. 1702 ilmestyneen sananlaskukokoelmansa esipuheessa, että "Prowasti, Her Laurentiu,s Petri waina (on) jocapäiwäisest cansapuhesta lähes 50. ajaistaica sitten, nämät Sanalascut ahkerudellans muistoxi kirjoittanut". Saarnoihinsakin Laurentius on ujuttanut muutamia väkeviä kansanviisauksia: "Hullu caiken tietons sano, sano Suomi (: vansinaissuomalainen)", "Huorat hulluxi saawat, salawaimot waiwaisexi", "Joca coirain tawal elä, se coiran tawal myös cuole". Vanhan kirjakielemme tekeillä olevan sanakirjan kokoelmien perusteella voi yleensäkin todeta, että 1600-luvun kirjasuomi olisi melkoisesti köyhempää ilman Laurentius Petri Aboicuksen saarnajulkaisuja. Laurentius Petri sanoo julkaisseensa saarnansa siinä toivossa, että "ne monel yxikertaisel Jumalata pelkäwäisel Suomalaisel hywäxi ia ojennuxexi on tulewat: sillä wälil cuin ne taitawammild tarcammast tulewat edespannuxi". Tarkempia ja tiukempia määräyksiä on yksinkertaisille suomalaisille myöhemmin annettu, mutta tänäkin päivänä näyttää siltä, että Laurentiuksen kiihkottomat ja realistiset juomatapaohjeet ovat saaneet ja saanevat vastedeskin laajimman kannatuksen."