Usko

MUTKAINEN POLKUNI OIKEALLE TIELLE

Olen kuullut ja lukenut satoja tarinoita uskoon tulosta ja monissa niistä kerrotaan ihmisen omasta uskonratkaisusta. Tunnettu evankelista Erkki Leminen ei hyväksynyt sitä näkökulmaa, vaan oli sitä mieltä, että ihmisen osuus uudestisyntymisessä on vastaanhangoitteleminen. Tunnistan asian olleen niin omalla kohdallani.

Olin psykologina mielenterveystoimistossa, kun ajatus persoonallisen Jumalan olemassaolosta ja vaikutuksesta alkoi tunkeutua ajatuksiini. Jakso kesti noin puoli vuotta. Olin itse yllättynyt ja ajoittain hämmentynytkin. Monta vuotta olin kuullut kristinuskosta ja Raamatun ajatuksista potilailta ja olin liittänyt sen sairastumiseen. Toisaalta olin rippikoulusta lähtien uskonut Jumalan olemassaoloon, mutta asialla ei ollut enää vuosiin ollut mitään osaa elämässäni. En ollut edes opettanut lapselleni iltarukousta.

Elämän mielekkyyden ja suuren selityksen etsiminen johti minut nuorena ja aikuisuuteni alussa mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Toisaalta se sai minut ottamaan teoreettisen filosofian sivuaineekseni aikana, jolloin filosofian luennoilla ei ollut tungosta, toisaalta etsiydyin joogatunneille ja teosofisen seuran luennoille ja yleensäkin kuuntelemaan kaikkia mahdollisia esitelmiä, joissa elämän arvoitukseen löytyisi suuri selitys. Selityksiä toki löytyi, mutta kysymisen jano jäi. Kirjasto tarjosi monia hienoja lukukokemuksia ja innostavia hetkiä, mutta suuri selitys tuntui vain loittonevan. En etsinyt vastausta mihinkään elämäntuskaan. Selityksen etsiminen oli lähinnä tietoon liittyvä ongelma. Etsin totuutta.

Olin aloittanut jooga-harrastuksen Tuure Aran kurssilla Helsingissä vuonna 1966. Jatkoin sitä myös Forssassa ja siellä istuin kansalaisopiston kurssilla lattialla lootusasennossa hyrisemässä Om-tavua, josta löysin netistä seuraavan määrittelyn: "Om (myös Aum tai Ohm, kirj. ॐ) on pyhin tavu hindulaisuudessa, symboloiden Brahmania ja koko kaikkeutta. Tätä tavua kutsutaan joskus myös nimellä "Udgitha" tai "Pranava Mantra", koska se on hindujen ensisijainen tavu, jolla useimmat mantrat alkavat. Alkutavuna (Bijana) symboli on pyhä myös vajrayānabuddhalaisuudessa."

Kesällä 1974 meille kurssilaisille tarjoutui mahdollisuus viettää jooga-viikonloppu opettajamme johdolla Vampulan entisessä pappilassa. Sinne oli tullut väkeä myös Helsingistä ja Turun seudulta. Kuuntelin erään teosofin esitelmää Vuorisaarnasta ja yhtäkkiä nimi Jeesus alkoi puhutella. Ajattelin, että seuraavalla viikolla perehdyn häneen enemmän. Kävin kuitenkin kysymässä siellä olevalta turkulaiselta meediolta, oliko hän tai hänen mediotuttavansa tavanneet vierailuillaan tuonpuoleiseen Jeesusta. Hän selitti, että niin oli tapahtunut. Jeesus oli hänen mukaansa yksi jumaluuden inkarnaatio, mutta niitä on muitakin, koska jumalatkin jälleensyntyvät. Vaikka Budha ei ollutkaan jumala, meedio kertoi, että viisisataa vuotta aikaisemmin elänyt Budha syntyi myöhemmin Jeesuksena. Hän luetteli myös muita Jeesuksen edellisiä elämiä, mutta niiden jumalien nimet olen unohtanut. Hän sanoi, että nyt Jeesus elää lähellä maapalloa ja rukoilee sen puolesta. - Vastaus tuntui hyvältä.

Samalla viikolla päätin maalata taulun, jonka nimi olisi Rakkaus ja rakkaus tarkoitti miehen ja naisen välistä rakkautta. Maalatessani taulua (kuva yllä), mieleni täytti ajatus, jonka mukaan Jumalan hyvyys on kuin turvallinen käsi ihmisen elämän alapuolella ja sillä kämmenellä uskaltaa vaikka sairastua psyykkisesti. Siinäkin tilanteessa on jokin hyvyyden tarkoitus mukana. Siihen ajatukseen liittyi elämäni voimakkain uskonnollinen tunnekokemus, joka jatkui useamman päivän. Sen yhteydessä en jättänyt elämääni Jumalalle, enkä pyytänyt Jeesusta sydämeeni, koska en edes ymmärtänyt Jeesuksesta mitään. Minulla ei ollut synnintuntoa eikä iloa syntien anteeksisaamisesta. Minulla oli vain ajatus ja tunnekokemus, jotka liittyivät turvalliseen ja hyvään Jumalaan.

Kun sitten aloin kirjastossa filosofian, maailmauskontojen ja parapsykologian kirjallisuuden lisäksi lainailla kristinuskohyllyn kirjoja, ne alkoivatkin tuntua paremmilta. Puoli vuotta kesäisen kokemukseni jälkeen törmäsin ns. automaattikirjoituksella kirjoitettuun kirjaan, jossa selitettiin Jeesuksen sovintokuolema kirkon erehdykseksi ja Raamattuun liitetyksi väärennökseksi. Loogiset perustelut horjuttivat uskoani ja toisaalta sai tajuamaan, että usko Jeesukseen syntien sovittajana oli uuden ajatteluni tärkein asia ja sen kyseenalaistaminen oli uhkaavaa. Kahden viikon jälkeen sain uskoni takaisin ja koin sen lahjaksi. Sen jälkeen en ole epäillyt Jeesuksen sovitustyötä - vaikka joskus sen toimimista minun syntieni sovitukseksi - enkä Jumalan olemassaoloa. Jumalan kaikkivaltiutta ja hyvyyttä olen monesti epäillyt, ja samoin oman uskoni riittävyyttä.

Vaikka minulla oli ollut aikaisemmin elämän mielekkyyteen liittyviä kysymyksiä, ajatusrakennelma ihmisen psyyken olemuksesta oli selkeä. Jos joku ilmoitti, että Pyhä Henki on kehottanut häntä rukoilemaan puolestani, minusta se oli oire ihmisen sairaudesta. Jumalan puhe ihmisen mielessä oli aina merkki psykoottistasoisesta häiriöstä. Tämä ajatusrakennelma sortui. Oli olemassa myös Jumalan puhetta, joka ei ollutkaan merkki psykoosista. Yhtäkkiä koko maailmankuva ja ihmiskuva oli saanut uuden selittäjän. Haltioituneena luin Erik Ewaldsin kirjaa, jossa puhuttiin kolmijaosta: sielu, henki ja ruumis. Minä oli luullut että ihmisessä on vain sielu ja ruumis.

Olin rakentanut kaikki uskonnot huomioonottavan maailmankuvan, jossa jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Yhtäkkiä Jeesuksen sanat: "Minä olen tie ja totuus ja elämä" vastasivat kysymykseen totuudesta. Vastaus ei ollut looginen eikä järjellä selitettävissä. Kuitenkin se tyydytti. Filosofia oli opettanut kysymään ja kristinusko antoi vastauksen. Ei älyllisesti, ei tunteella, vaan jollain salaperäisellä varmuudella, jota en osaa selittää. Minä en ollut etsinyt Jeesusta, en lukenut kristillistä kirjallisuutta enkä seurannut mediasta hengellisiä asioita. Missään tapauksessa en halunnut tulla uskoon. Mitään niin rajoittunutta en mielestäni voisi uskoa kaikkien tutkimusretkieni jälkeen. Uskoontuloni oli itselleni siksi suuri ihmettelyn aihe.

Jouduin rakentamaan ihmiskäsitykseni ja maailmankuvani uudelleen. Otin ensin pitkään etäisyyttä psykologiaan, mutta viime vuosina olen opiskellut sitä enemmän kuin aikoinaan yliopistossa. Maailmankuvani ja ihmiskuvani, jotka sortuivat tullessani uskoon ovat rakentuneet uudelleen ja se sisältää paljon psykologisia selityksiä. En koe enää ristiriitaa kristinuskon ja psykologian välillä. Psykologia on elämässäni hyvä renki, mutta isäntänä se oli huono - soveltaakseni vanhaa metaforaa.

VIISAUSTIETEILIJÄ

Hän lähti etsimään viisautta.

Löysi hullutuksen

ja samalla tunsi

että oli perillä.

Ja kuitenkin matkansa alussa.

Uskoontuloni jälkeen elin seurakunnan ulkopuolella kaksi vuotta. Luin Raamattua ja hengellisiä kirjoja rukoilin ja kuuntelin hartausohjelmia ja pohdin, mikä keskenään eri tavoin ajattelevista uskonsuunnista on se oikea, mistä löytyisi minulle seurakunta. Aloin käydä sisäistä vuoropuhelua psykologian ja kristinuskon välillä. Saman asianhan voi selittää hengellisesti tai psykologisesti, ja lopultakaan ei voi tietää kummasta on kysymys - vai onko kyseessä molempien samanaikainen toiminta.

Elämäni mutkat ovat saaneet aikaan sen, että kun kuulen todistuspuheenvuoroja, etsin niistä Jeesuksen sovitustyötä. Jokaisen puheenvuoron kohdalla kysyn, olisiko tämä voinut tapahtua myös niissä New Age -ympyröissä, olisinko voinut kuulla saman tarinan siellä. Myös siellä puhuttiin Jumalaan luottamisesta ja Jumalan johdatuksesta, siellä rukoiltiin ja puhuttiin kauniisti Jeesuksesta, myös siellä tapahtuu ihmeitä, ajetaan pois pahoja henkiä ja puhutaan Jumalasta parantajana. Suurena erona on se, että siellä uskotaan jälleensyntymiseen ja karmaan ei elämän ainutkertaisuuteen. Siellä Jeesus on opettaja ei syntien sovittaja, jonka tunteminen on meille elämämme tärkein asia.

Omaksi seurakunnakseni valikoitui lopulta itselleni yllätykseksi evankelisluterilainen kirkko, jonka sisältä on mahdollista löytää itselle sopivia painotuksia. Minä löydän niitä viidennen herätysliikkeen sisältä, Kansan Raamattuseurasta ja Hengen uudistus kirkossamme -liikkeestä. Rakastan luterilaista Jumalanpalvelusta ja osallistun yhteiskristilliseen raamattupiiriin.

Kuka on uskossa?

Loppujen lopuksi usko on mysteeri ja se, kenen nimi on "Elämän kirjaan kirjoitettu" on suuri salaisuus maanpäällisen elämämme aikana.

Ihmisen uskoa määritellään sekä seurakuntien sisällä että sen ulkopuolella. Eri herätysliikkeillä ja seurakunnilla on omia kriteereitään, joskus samoilla kriteereillä on eri nimiä. Kun jehovantodistaja määrittelee itsensä kristityksi, hän tarkoittaa eri asiaa kuin uushenkisyyden näkökulman omaksunut ja herätyskristillisen näkökulmasta katsottuna he molemmat ovat kristillisyyden ulkopuolella.

USA:ssa on käytetty laajassa kristillisyyttä kartoittavassa tutkimuksessa neljää väittämää, joiden kanssa vahvasti samaa mieltä oleminen merkitsi tutkijoiden mukaan sitä, että henkilön voitiin katsoa olevan ns. evankelikaali, eli suomalaisittain katsottuna uskossa tai uudestisyntynyt tai herätyskristitty. Väittämiin sai ottaa kantaa neljän eri arvion mukaan: vahvasti samaa mieltä, melko lailla samaa mieltä, jonkin verran eri mieltä, vahvasti eri mieltä. Kysymykset voidaan esittää Suomen oloihin sovellettuna seuraavasti:[1]

Luotan, että Raamattu on Jumalan sanaa.
Minusta on erittäin tärkeää rohkaista niitä, jotka eivät ole uskossa, luottamaan Jeesukseen omana vapahtajanaan.
Jeesuksen ristinkuolema on ainoa uhri, joka voi sovittaa syntini eli vapauttaa minut syntieni takia ansaitsemastani rangaistuksesta.
Vain ne, jotka luottavat Jeesukseen ainoana pelastajanaan, saavat Jumalalta lahjaksi ikuisen elämän taivaassa.

Kriteerit voivat hämmentää tavallista luterilaista, mutta niiden pohtiminen Raamatun äärellä voi koitua siunaukseksi. Raamattu ei kehota meitä arvioimaan muiden uskoa tai syntisyyttä vaan omaamme. Paavali kirjoittaa: Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta. (2. Kor. 13:5)

Jeesus itse sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin." ( Joh. 10:25).

Uskon ja epäuskon polkuja kulkevia voi lohduttaa Apostolien tekojen toisessa luvussa oleva lause: "Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu." Viimeisellä tuomiolla emme voi vedota mihinkään omaan tekoomme, vain Jeesuksen sovitustyöhön.

[1] https://lifewayresearch.com/wp-content/uploads/2017/12/Evangelical-Beliefs-and-Identity.pdf