Joskus ihminen löytää vaikkei etsikään. Viitisen vuotta sitten kauniina kesäpäivänä olin palaamassa kotiin Jämsästä ja päätin Mäntässä poiketa Serlachiuksen taidemuseossa, jota olin kuullut niin paljon kehuttavan. Modernin rakennuksen sisäänkäynti avarine auloineen oli vaikuttava ja siihen lasikäytävällä yhdistetty kartano henki 20-luvun...
VANHA NAINEN JUTUSTELEE
KUVAA KLIKKAAMALLA PÄÄSET BLOGITEKSTIIN
KESÄSTÄ 21 ALKAEN KIRJOITETTUIHIN BLOGITEKSTEIHIN LINKIT LÖYTYVÄT ETUSIVULTA
KAHDEN NAISTAITEILIJAN TARINAT
Kun olin lapsi, taidekirjan kuva yllä olevasta taulusta puhutteli minua. Viime lauantaina näin Ateneumissa alkuperäisen Alexandra Frosterus-Såltinin maalauksen ja se puhutteli minua edelleen. Taulu kiinnosti minua pikkutyttönä, koska tulkitsin, että tyttö oli ollut tuhma ja hän oli joutunut häpeämään. Muistikuvat omien syyllisyyden ja häpeän...
MUISTOJA LAMA-AJALTA "HUOJUVASSA TALOSSA"
Istuin naisten aamukahvitilaisuudessa ja vierustoveri alkoi kehua taloa, jossa asun. Kerroin hänelle, että olen siellä onnellinen, mutta aina ei ole ollut niin. Tarina oli puolivälissä, kun tilaisuuden luennoitsija aloitti. Vanhat muistot alkoivat pyöriä mielessä ja päätin kertoa koko dramaattisen ja traagisen tarinan talostamme laman vuosilta 90 -...
OLLAANHAN ME ONNELLISIA!?
Tämä 70-luvulla maalamani taulu kuvaa onnellista mielenmaisemaa. 20.3. on YK:n asettama maailmanlaajuinen Onnellisuuspäivä ja nyt on voitu yli viikon ajan päivitellä, miten on mahdollista, että olemme kahdeksatta kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa. Päätin perehtyä asiaan.
KÄRSIMYS JA ROMANTTINEN RAKKAUS
Romanttinen rakkaus tarkoittaa syvää romanttista ja usein myös eroottista kiintymystä ja rakkauden tunnetta toiseen ihmiseen (Wikpedia).
KÄRSIMYKSEN JUURIA
Kiltamme FB-sivulla oli ilmoitus tulevasta taidenäyttelystä, jonka aiheena olisi kärsimys. Ohitin ilmoituksen. Ajatus kärsimisen kuvaamisesta pulpahti kuitenkin silloin tällöin mieleeni. Muistin tehneeni vuosia sitten taulun, jota maalatessa olin etsinyt kokemani kärsimyksen juuria. Löysin ne maalatessani surua, jota tunsin. Maalasin tällä viikolla...
Olin vielä työelämässä, kun aloin kiinnostua äitini suvusta niin paljon, että päätin kutsua syntymäpäivilleni myös äidinpuoleisia serkkuja. Tilasin juhliani varten virkatodistuksen äitini perheestä. Äiti ei ollut koskaan kertonut, että hänen isänsä Aapeli oli ollut juopotteleva tukkijätkä, kun hän alkoi seurustella äidinäitini kanssa. Juopottelu...
ESI-ISÄ ISRAELISTA? JA ESIÄITI PIEKSÄMÄELTÄ
Sukututkimus on elämää rikastuttava harrastus, kukkaroa se tosin köyhdyttää ja vie aikaa. Onneksi eläkeläisillä on aikaa. Sukututkimuksessa asetetaan tavoitteita ja etsitään vastauksia kysymyksiin ja koetaan jatkuvasti onnistumisia, kun löydetään vastauksia. Siihenkin täytyy sopeutua, että aina ei vastausta löydy, mutta sitten voi paneutua...
HOLOKAUSTI KESKITYSLEIRIKOKEMUKSIA
Kuvassa on yli satavuotias Margot Friedländer, joka on saksalainen holokaustista selviytynyt vanhus. Hän kiersi vielä satavuotiaana puhumassa holokausti-kokemuksistaan lähinnä Berliinissä, joka oli hänen kotikaupunkinsa lapsena ja nuorena ja nyt vanhuudessa. Hän joutui nuorena piiloutumaan, kun Gestapo pidätti hänen äitinsä ja veljensä vuonna 1943....
KLAUS HÄRÖN ELOKUVAN KOSKETTAMANA
Istuin odottavin mielin bussissa 1980 matkalla Tel Avivin lentokentältä kohti Jerusalemia. Bussi ajoi loivaa ylämäkeä pimeässä. Olin ensimmäistä kertaa Israelissa. Bussi poikkesi sivutielle ja mäki jyrkkeni. Sitten bussi pysäytettiin. Oli täysin pimeää, vaikka kauempaa näkyi vaimea valo. Kuski avasi oven ja linja-auton valossa selvisi, että...