Olen viikolla lukenut kahden erilaisen runoilijan päiväkirjoja. Viime sunnuntaina katsoin Aila Meriluodon ja Lauri Viidan avioliitosta kertovan elokuvan ja palasin uudelleen hänen tekstiensä äärelle. Filmi oli järkyttävä katsomiskokemus ja avaa koskettavasti sitä, miten painajaismaista on elää mielisairaan vaimona tai lapsena. Elokuva on vielä...
Päiväkirjojen lukeminen yleisölle on nykyään muotia. Töölössä Korjaamolla on toiminut päiväkirjaklubi jo 10 vuotta ja tänään 13.1. siellä on illalla loppuunmyyty tilaisuus, jossa kuunnellaan vapaaehtoisten lukevan otteita päiväkirjoistaan ja kuulemma mitä nolompaa tekstiä sitä parempi. Minulta on säästynyt päiväkirjat ikävuosilta 12 - 23....
Vuoden vaihtuessa meillä kotona oli tapana valaa tinaa. Se oli lapsista jännää. Kun kauhan sulanut tina sihahti vesiämpäriin, oli jännittävää odottaa, mitä sieltä tulee. "Ennustajaeukkona" toimi isäni, joka seinään tulevasta varjosta etsi jotain hauskaa sanottavaa perheenjäsenille. EU on kieltänyt 2018 tinaleikit myrkyllisen lyijyn takia, mutta...
Kuva: Ikkunanäkyminäni vanhaa Forssaa
Kuva on kodistani jouluna 1984. Sijaisperhe on vasta muotoutumassa. Herkkuja oli ja lahjoja, mutta kolme sijoitettua lasta olisivat mieluummin viettäneet joulunsa niin kuin muutkin: omien vanhempiensa luona.
Voimme vaikuttaa elämämme laatuun liikunnalla ja ravinnolla, mutta entä määrään?
Isäni oli puhelias mies, mutta meille lapsille hän ei puhunut sanaakaan sodasta, eikä siitä mitä hän teki sodan aikana. En tosin koskaan häneltä siitä kysynytkään. Mielenkiintoni asiaan heräsi liian myöhään, kun hän oli jo poissa. Kuusi vuotta sitten sain yllättäen Helsingin kirjamessuilla kuulla isän jatkosodanaikaisesta toiminnasta. Istuin...
Joulunalusaikana on kalenterissa jatkuvasti merkintöjä kokoontumisesta ruoan ympärille - ainakin aktiivisella eläkeläisellä. Kun olin työssä, ylimääräisiä jouluaterioita oli vuosittain kaksi: työpaikan ja seurakunnan vapaaehtoisten pikkujoulussa. Kummassakin oli hauskaa ohjelmaa ja seurakunnassa hauskuuden lisäksi myös harrasta.
Olen siinä iässä, jolloin menetykset ja luopumiset lisääntyvät – myös ihmisistä luopumiset. Luen aina Helsingin Sanomien ja Forssan lehden kuolinilmoitukset. Lisäksi luen aina myös ihan tuntemattomien ihmisten muistokirjoitukset.
Kokoonnuimme tällä viikolla soroptimistien kanssa (LISÄÄ SOROPTIMISTEISTA) klubikokoukseemme, jossa käsittelimme lähisuhde-väkivaltaa. Mukaan oli kutsuttu YK:n naisjärjestön UN Women -paikallisyhdistyksen naisia ja luennoitsijaksi psykologi. Olemme tehneet vuosittain yhteistyötä järjestämällä paikkakunnallamme ns. "Oranssit päivät". Niiden aikana...